Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Geberitin Tammisaaren tehtailta lähetettiin apua Ukrainan jälleenrakentamiseen

Melkein tasan kolme vuotta sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Geberitin Tammisaaren tehtaalta lähetettiin rekallinen uusia, käyttämättömiä IDO-pesualtaita Ukrainan jälleenrakennuskohteisiin.

Geberitin tehtaalta lähetettiin rekallinen käyttämättömiä pesualtaita Ukrainaan.

”Helmikuun lopulla matkaan lähetetyillä 700 pesualtaalla on suuri merkitys muun muassa sodan runtelemien alueiden koulujen jälleenrakentamisessa. Ukrainalaisena olen hyvin ylpeä saadessani auttaa tällä tavalla. Vaikka olen täällä Suomessa nyt ja täällä on turvallista, niin tunnen, että minulla on yhteys Ukrainaan, missä tyttäreni asuu”, kertoo Geberitin Tammisaaren tehtaan toimitusjohtaja Volodymyr Romanenko.

Suomen myyntiyhtiön toimitusjohtaja Kim Lövkvist kertoo, että Geberitin Tammisaaren tehtaalta on aikaisemminkin lähetetty avustuskuljetuksia, edellisen kerran vuonna 2021 Moldovaan. “Mietimme, miten voisimme auttaa Ukrainaa ja päätimme lähettää merkittävän määrän käyttämättä jääneitä pesualtaita avuksi jälleenrakentamiseen.”

Geberitin Ukrainan myyntiyhtiö on tehnyt jo vuosia hyväntekeväisyyttä yhteistyössä Ukrainan opetus- ja tiedeministeriön kanssa. Raaseporista lähetetyt pesualtaat menevät Ukrainassa kymmeniin kouluihin wc-tilojen uusimista varten. Asentaminen tapahtuu LV-asentajaopiskelijoiden toimesta, jotka saavat samalla arvokasta työkokemusta asentamisesta, mikä auttaa heitä työllistymään opiskelujen jälkeen.

“Meille Ukrainan auttaminen on selvä asia, sillä teemme hyväntekeväisyyttä maailmanlaajuisesti muutenkin. Kehotamme muitakin yrityksiä, joilla on tavaraa varastossa tai helposti saatavilla – siis sellaista, jolle ei ole varsinaista käyttöä – auttamaan ja olemaan tarvittaessa yhteydessä vaikka meihin”, kehottaa Lövkvist.

“Konkreettisen avun lisäksi ukrainalaisten kannalta tärkeää on tunne ja tieto siitä, ettemme ole yksin. Se, että yritykset auttavat Ukrainaa tällä tavalla, yhdistää meitä ihmisinä ja kansoina”, toteaa Volodymyr Romanenko.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi