Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Sähköautot ja Suomi

Sähköautojen tulemisesta kohistaan maailmalla. Finpron uudessa tutkimuksessa selvitettiin sähköajoneuvoalan globaaleja trendejä ja millaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia ala voi tarjota suomalaiselle osaamiselle. Suomen markkinat ovat kuitenkin niin mitättömät, että alan toimijoiden on oltava alusta asti kansainvälisiä.

Sähköajoneuvojen kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia selvittäneen tutkimuksen vetäjä Markus Talka kumoaa väitteet Suomen ja suomalaisten yritysten putoamisesta sähköajoneuvoteollisuuden kehityksestä.

”Sähköautojen globaali läpimurto on vasta edessä. Suomen kotimarkkina on niin pieni, että suomalaisten sähköajoneuvoteollisuuden yritysten on panostettava kansainvälistymiseen päästäkseen osaksi alan globaalia arvoketjua”, Talka toteaa.

”Nyt on korkea aika toimia, koska tuotekehitykseen ja uusien liiketoimintamallien rakentamiseen on panostettu ympäri maailmaa jo kauan, myös merkittävin valtiollisten tukitoimin. Jopa muut Pohjoismaat ovat olleet Suomea aktiivisempia”, hän painottaa.

Suomeen jääminen ei ole vaihtoehto

Arviot maailman markkinan kehityksestä vaihtelevat runsaasti. Vuonna 2020 sähköautojen osuuden uusien autojen myynnistä odotetaan olevan 3–15 prosenttia.

”Yritysten on mentävä sinne missä kehitys tapahtuu. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että suomalaisyritysten kannattaa pyrkiä mukaan eurooppalaisiin projekteihin ja verkottua kansainvälisesti. Valmiita liiketoimintamalleja ei juurikaan ole vielä olemassa, joten tärkeintä on yrittää ymmärtää missä ja miten läpimurto tulee tapahtumaan”, Talka sanoo.

Finpron laajassa globaalissa sähköajoneuvotutkimuksessa selvitettiin useissa Euroopan ja Aasian maissa meneillään olevien sähköautoprojektien ja alan yritysten toimintaa ja niiden erityispiirteitä. Lähinnä suurkaupungeissa toteutettavissa pilottiprojekteissa sähköajoneuvojen ympärille syntyy ekosysteemejä, jotka pitävät sisällään erilaisia ratkaisuja autojen käyttöönottoon, lataamiseen ja palveluihin liittyen.

Palvelut ja infrastruktuuri ovat autoja tärkeämpiä

Sähköajoneuvot itsessään muodostavat vain pienen osan uusista liiketoimintamahdollisuuksista. Niiden ympärille syntyvien palvelujen kasvun odotetaan räjähtävän. Talka vertaa palveluja kännykkäteollisuuden ympärille syntyneeseen palvelutarjontaan.

”Kehityksen kautta erilaisista ekosysteemeistä valikoituvat lopulta parhaat ratkaisut. Yritysten tulee seurata kansainvälistä kehitystä ja pyrkiä konseptoimaan omia palveluitaan. Nykyisellään palvelut keskittyvät autojen ja akkujen ostamiseen ja vuokraamiseen, mutta liiketoimintapotentiaalia on paljon muuallakin. Tulevaisuudessa ICT-osaamisen vahvempi konvergoituminen auto- ja energiateollisuuteen saattaisi avata suuria mahdollisuuksia suomalaiselle osaamiselle”, Talka sanoo.

Myös bussit ja työkoneet tarjoavat suuria mahdollisuuksia sähköistymisen kannalta. Näillä aloilla suomalaisilla yrityksillä on jo olemassa olevaa huippuosaamista raskaampien ajoneuvojen ja työkoneiden saralla.

Julkista tukea tarvitaan

Tulevaisuus on epävarmaa, mutta Talkan mukaan joku tulee varmasti hyötymään sähköajoneuvojen läpimurron luomista mahdollisuuksista.

”Suomella on vielä mahdollisuus olla mukana sähköajoneuvoteollisuuden läpimurrossa, mutta tässä tarvitaan määrätietoisia toimia ja myös julkista tukea. Loppupeleissä asiakkaat ratkaisevat ostopäätöksillään sähköajoneuvojen tulevaisuuden”, Talka jatkaa.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi