Maailman ensimmäinen painetun älyn teollistamisyksikkö Ouluun
Teknisen huippuosaamisen lisäksi PrintoCent pystyy tarjoamaan ainutlaatuisen kehitysympäristön yrityksille koosta riippumatta. Ouluun tilaustyönä rakennettu tekninen ympäristö mahdollistaa teollisen pilotvalmistuksen erittäin pienellä riskillä. Mukaan tulevien yritysten ei tarvitse liiketoiminnan käynnistysvaiheessa investoida omaan tuotantoympäristöön. Vaikka osa asiakkaista onkin kansainvälisiä suuria teollisia yrityksiä, niin huomattava työllistämisvaikutus tulee Suomeen tuote- ja palveluyritysten tuotanto- sekä suunnittelutehtäviin. Tavoitteena onkin saada Suomeen ennustetusta globaalista 250 miljardin euron markkinasta 1 % seuraavan 15 vuoden kuluessa, mikä käytännössä toisi 10.000 suomalaista vientiteollisuuden työpaikkaa.
Printocentin perustana on VTT:llä 1990-luvun lopulla käynnistynyt tutkimustoiminta, jonka käynnistäjänä on professori Harri Kopola. Hänen mielestään nyt käynnistyvä yksikkö on tavoiteltu virstanpylväs ja tuo konkretiaa koko hankkeelle. Printocentin johtaja VTT:n Ilkka Kaisto uskoo että palveluympäristölle riittää kysyntää. ?Tämä on koko Suomen vientiteollisuudelle uusi ponnahduslauta kehitettäessä uusia tuotteita ja kilpailukykyä kansainvälisesti.?
Vuonna 2009 alkaneen PrintoCent?yhteistyön piiristä on jo käynnistynyt kymmenkunta uutta yritystä. Yhteistyön kautta on nyt lunastettu erityisasema uuden mahdollistavan teknologian ytimessä. Kyseessä ei ole siis minkään vanhan teknologian korvaaminen tai päivitys vaan yrityksille tarjotaan ihan uudenlainen alusta kehittää ketterästi täysin uudentyyppisiä teollisia tuotteita. Painokoneella tuotetun älykkyyden ideana on valmistaa tuotteessa tarvittavaa toimivaa elektroniikkaa suuria määriä valtavalla nopeudella niin pienillä kustannuksilla, että se voidaan liittää massatuotteisiin. Haastavinta lienee se, että painettu äly ei vielä kuulu yritysten teknologiaratkaisuihin. Fantastisimmat ja myyvimmät massatuotteet ovat vielä keksimättä.
Teollistamiseen parhaiten soveltuvien tuotteiden löytämiseksi PrintoCentin ympärille rakennetaan kansainvälinen teollisuusklusteri. Painetun älyn teknologia mahdollistaa uudet tuotteet useille toimialoille ja uudistaa monipuolisesti elektroniikkatoimialaa. Kotidiagnostiikka, hajautettu energiantuotanto, elektroniikkatuotteet, älykkäät pakkaukset sekä ympäristöt ovat esimerkkejä sovelluskohteista. Olemme samassa kehitystilanteessa kuin 70-luvun elektroniikassa, jolloin ei edes osattu kuvitella kännyköitä ja kannettavia tietokoneita. Nyt tulisi ennakkoluulottomasti hyödyntää uutta teknologiaa ja sen suomia mahdollisuuksia.
Pilottitehtaan avajaisten jälkeen pidetään kaksipäiväinen kansainvälinen Prinse?12 teollisuusseminaari. Yritykset kertovat seminaarissa omista painetun älyn tuloksistaan sekä tulevaisuuden odotuksistaan ja tarpeistaan. Puheenvuoron pitäviä yrityksiä on yli 30 ja niitä ovat mm. Basf, Orion Diagnostica, Xerox, Merck, Corning Glass, Dai Nippon Printing, STMicroelectronics ja start-up yrityksiä.