Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Nokia Siemens Networks sai nopeutta vientiin e-asiakirjoilla

Kauppakamari - logoKauppakamarit ovat tarjonneet vuoden 2013 alusta uutta sähköistä e-Vientiasiakirjat-asiointipalvelua, jonka kautta asiakkaat voivat hakea vahvistusta alkuperätodistuksille ja muille dokumenteille sähköisesti. Nokia Siemens Networks (NSN) otti palvelun oitis käyttöön. Tuloksena oli paperikasojen häviäminen ja nopeutunut työtahti. “E-Vientiasiakirjat ovat ehdottomasti nopeuttaneet työtäni”, sanoo Tiia Maaninen, Logistics Coordinator.

Kauppakamarien uusi sähköinen asiointipalvelu, e-Vientiasiakirjat, otettiin käyttöön vuoden alusta ja moni yritys onkin jo siirtynyt uuteen online-palveluun. Nokia Siemens Networksin kokemus palvelusta on ollut positiivinen. “Kaiken kaikkiaan olen huomannut työhöni menevän vähemmän aikaa”, sanoo Tiia Maaninen.

“Kauppakamarit palvelevat yrityksiä monin tavoin kansainvälisen kaupan sopimusten ja dokumenttien kanssa. Sähköisen palvelun tarkoituksena on auttaa yrityksiä toimimaan tehokkaasti. Dokumentit ovat verkkopalvelussa helposti löydettävissä, ja aiempia asiakirjoja voi hyödyntää pohjina”, kertoo asiantuntija Janike Heimonen Keskuskauppakamarista.

[rivi korkeus=1]

e-vientikirja_banneri_isoPaperikasoista verkkokirjastoon

Nokia Siemens Networks suunnittelee ja valmistaa tietoliikenneverkoissa käytettäviä laitteita ja ohjelmistoja. Se toimii yli 100 maassa ja sen palveluksessa on noin 57 000 henkilöä.

“Keskimäärin käsittelemme noin 85 alkuperäistodistusta ja 250 vientidokumenttia kuukausittain”, kertoo HWS Order Fulfillment Manager, Americas, Anne Jeronen. Sähköinen palvelu on auttanut vähentämään paperikasoja ja turhaa odottelua.

“Ehdottomasti e-Vientiasiakirjojen paras puoli on nopeus. Vahvistukset tulevat nopeasti eikä postia tarvitse odotella iltapäivään saakka kuten aiemmin”, toteaa Maaninen.

NSN:llä vientiasiakirjoja ja alkuperätodistuksia lähetetään erityisesti Lähi-itään. “Saudi-Arabia tulee ensimmäisenä mieleen. Sen lisäksi Irak, Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat ovat usein työssämme esillä”, luettelee Jeronen.

Selkeillä ohjeilla nopeasti käyntiin

Uusi asiointipalvelu esiteltiin kauppakamareissa vuoden alussa. NSN hyödynsi tilaisuutta ja kävi Oulun kauppakamarin infotilaisuudessa tutustumassa uuteen palveluun. Kaiken kaikkiaan ohjelma ei kuitenkaan vaatinut yrityksen sisällä lisäkoulutusta.

Sähköisen ohjelman käyttäjäystävällisyys oli tärkeä osa siirtymää verkkopalveluun.

“Kauppakamarin ohjeet ovat olleet erittäin selkeitä. Muutamaa pientä alkukommellusta lukuunottamatta opimme nopeasti kuinka ohjelma toimii”, lisää Hanna Laakso, toinen haastateluista Logistics Coordinaattoreista.

[rivi korkeus=1]

Teksti: Keskuskauppakamari

[rivi korkeus=1.5]

e-Vientiasiakirjat

Kauppakamareiden uusi sähköinen vientiasiakirjapalvelu. Tutustu palveluun osoitteessa www.e-vientiasiakirjat.fi

[rivi korkeus=1]

Euroopan yhteisön yleinen alkuperätodistus

Alkuperätodistuksen tarkoitus on yksinomaan osoittaa tavaroiden alkuperä, jotta voidaan toimia tullaus- tai kaupallisten määräysten mukaisesti (esim. remburssien avaaminen). Alkuperätodistusta käytetään sellaisiin maihin, joiden kanssa EU:lla ei ole vapaakauppasopimuksia, joten se ei anna oikeutta etuuskohteluun.

Lue lisää.

 

[rivi korkeus=1]

 

ATA carnet -tulliasiakirja väliaikaiseen vientiin

ATA carnet on kansainvälinen tulliasiakirja, jolla voit viedä tavaroita väliaikaisesti ulkomaille maksamatta tulleja tai veroja. Järjestelmään kuuluu 71 maata. ATA carnet on voimassa yhden vuoden, jonka aikana voit tehdä sillä yhden tai useamman matkan järjestelmän jäsenmaihin.

Lue lisää.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi