Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Talvitestauksen tulevaisuus on nyt totta – Suomen Lapissa

c7d43491-87ac-4079-bb10-072c77e58fc0Test World Oy on nyt ratkaissut ikiaikaisen ajoneuvojen talvitestausongelman: tarjolla on lunta, jäätä ja kylmää tuotekehitystestaukseen ympäri vuoden, valvotuissa olosuhteissa ilman minkäänlaista sääriskiä.

Vuonna 2012 Test World Oy avasi maailman ensimmäisen autoteollisuuden käyttöön suunnitellun talvitestaushallin, nimeltään Indoor 1. Halli on nyt kaksi vuotta tarjonnut mahdollisuuden jarrutus- ja kiihdytyspidon testaamiseen lumella ja jäällä myös kesäaikaan. Indoor 1 mullisti usean asiakkaan tuotekehitystestauksen nopeuttamalla uusien tuotteiden julkistuksia.

Vaikka Indoor 1 onkin osoittautunut menestykseksi luotettavien testituloksien, alan huippua olevien kunnostusmenetelmien ja olosuhteiden säätötekniikan ansiosta, se ei kuitenkaan ole täydellinen ratkaisu autoteollisuudelle eikä renkaiden ajettavuutta testaaville rengasvalmistajille.

Tilanne muuttuu 17.2.2015, kun Test World Oy avaa jo toisen talvitestaushallinsa, Indoor 2:n. Se on tarkoitettu nimenomaan autojen ajettavuuden testaamiseen. Halli on katettu käsittelyrata, jossa testiajo on mahdollista luonnonlumella ympäri vuoden. Rata on lähes 400 metriä pitkä, 10 metriä leveä, ja radan pinnan ja ilman lämpötilat ovat erikseen säädettävissä jopa -10° C:een asti.

Test World Oy:n toimitusjohtaja Sami Toljamo on innostunut. Test World on Euroopan suurin itsenäinen autoteollisuuden talvitestauskeskus. ”Haluamme pysyä kehityksen huipulla kehittämällä palveluitamme jatkuvasti, mistä parhaana osoituksena ovat maailman ainoat testaustarkoituksiin tarkoitetut talvitestaushallit. Sellaisia eivät olet suuret valmistajatkaan vielä kyenneet rakentamaan. Autoteollisuuden tuotekehityssyklit nopeutuvat jatkuvasti, ja sisätestaus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden nopeuttaa tuotekehitystä ja saada ratkaisevaa etua kilpailijoihin nähden”, kertoo Toljamo.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi