Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Raision teiden varsilla tapahtuu: Kaupan keskittymä ja logistinen solmukohta

KL_2016_02_raisioTurun naapurissa sijaitseva Raisio teki heti 2000-luvun alussa monien mielestä elinkeinopoliittisen ihmeen. Raisioon nousi vuonna 2001 kauppakeskus Mylly, joka oli avautuessaan pääkaupunkiseudun ulkopuolisista kauppakeskuksista Suomen suurin. Myllyn vanavedessä sen lähialueelle tuli valtaisa määrä tilaa vievää kauppaa, mm. Turun seudun lähes kaikki autokaupat. Vuonna 2008 parin kilometrin päähän Myllystä nousi ensimmäinen pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Ikea, jonka ympärille nousee edelleen toimijoita.

Turun Kehätie on Raision kohdalla koko maakunnan kaupallinen käytävä, jossa riittää asiakkaita reilun sadan kilometrin säteeltä. Sen elinvoima on kiistaton, mistä kielii mm. viime vuoden lopulla valmistunut kauppakeskus Myllyn laajennus: sadan liikkeen sijasta shoppailtavaa riittää 150 liikkeen verran ja kävijämäärän odotetaan nousen yli kuuteen miljoonaan asiakkaaseen.

 

”Logistinen solmukohta vailla vertaa”

Turun Kehätie eli E18 ja valtatie 8. Raision vahvuus ovat sitä halkovat tiet.

– Vanha vitsi kertoo Raision olevan ainoa risteys, jolla on kaupunkioikeudet, kertoo Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen. – Raisiossa vitsi hymyilyttää, sillä teiden risteys tarkoittaa ihmisiä, kauppaa ja uusia tuulia. Nykyäänhän tämä risteys nimeltä Raisio on kadehdittu logistinen solmukohta vailla vertaa.

 

>> Lue koko artikkeli ilmaiseksi uusimmasta Kuljetus & Logistiikka -lehdestä

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi