Posti kasvattaa palvelupisteidensä määrää – osasta omia myymälöitä luovuttaisiin
Posti uudistaa palvelupisteverkostoaan verkkokaupan kasvun ja asiakkaiden tarpeiden muutosten mukaan. Kokonaisuudessaan Postin palvelupisteiden määrä kasvaa, vuonna 2020 niitä on suunnitelmien mukaan yli 2700 kpl. Asiakkaat toivovat Postin palvelupisteiltä laajaa aukioloaikaa ja sijaintia muiden asiointireittien yhteydessä.
– Taustalla on voimakas muutos ihmisten ajankäytössä, liikkuvuudessa ja asiointitottumuksissa. Asiakkaat haluavat hoitaa postiasioinnin samalla, kun käyvät vaikkapa ruokaostoksilla. Suomalaiset arvostavat helppoutta, palvelupisteverkoston johtaja Lasse Huttunen sanoo.
Pakettiautomaattien suosio ja määrä on kasvanut voimakkaasti. Postin tutkimusten mukaan jopa 59 prosenttia suomalaisista on käyttänyt Postin pakettiautomaattia, ja niiden määrää kasvatetaan eri puolilla Suomea edelleen. Smartpost-automaatteja asennetaan myös asuinkerrostaloihin. Lähetysten kulun seuraaminen mobiilisti sekä muu postiasiointi ajasta ja paikasta riippumatta ovat asiakkaiden käyttämiä ja toivomia palveluja.
– Odotamme verkkokaupan kasvavan edelleen. Kymmenen vuoden aikana Postin palvelupisteiden määrä on yli kaksinkertaistunut, lisäys tulee suurimmaksi osaksi pakettiautomaateista. Kun niiden määrää edelleen lisätään ja digitaaliset palvelumme ovat koko ajan tarjolla asiakkaillemme, Postin palvelut ovat entistäkin lähempänä, Lasse Huttunen kertoo.
Suunnitelmissa on luopua osasta omia myymälöitä vuosina 2019 – 2020 ja avata muita palvelupisteitä
Suunnitelmissa olevat muutokset tapahtuisivat vuosina 2019 – 2020. Posti luopuisi osasta omia myymälöitä. Niiden palveluita suunnitellaan siirrettävän kumppaniyritysten hoidettavaksi, osa Postin myymälöistä voitaisiin yhdistää toiseen Postin myymälään, ja joitakin myymälöitä voitaisiin korvata itsepalvelupisteillä.
Jokaisella paikkakunnalla on suunniteltujen muutosten kohteena olevien Postin myymälöiden lisäksi myös muita Postin palvelupisteitä, ja palvelut säilyvät paikkakunnalla jatkossakin.
Suunnitelmat koskevat kahtakymmentäyhtä Postin omaa myymälää paikkakunnilla Helsinki, Vantaa, Espoo, Lahti, Turku, Pori, Tampere, Kouvola, Mikkeli, Lappeenranta, Lemi, Vaasa, Kuopio ja Rovaniemi. Suunniteltu muutos ei koske Helsingin Postitalon myymälää, Jyväskylän keskustan myymälää eikä Rovaniemen Napapiirillä sijaitsevaa myymälää.
Yt-neuvottelut käynnistyvät
Yhteistoimintaneuvottelut suunnitelluista muutoksista aloitetaan huhtikuun loppupuolella. Alustavan arvion mukaan henkilöstön vähentämistarve olisi enintään 124 vakituista henkilöä. Muutos tapahtuisi vaiheittain vuoden 2020 loppuun mennessä.
Postilla on tarve alentaa kustannuksia vähintään noin 150 – 200 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana. Tämä kustannussäästö tarvitaan jo yksin kirjeiden ja lehtien rajun vähenemisen takia. Asiakastarpeen muuttumisen lisäksi muutokseen vaikuttavat Postin omien myymälöiden kustannukset – keskeistä sijaintia tai laajoja palveluaikoja ei voida ylläpitää kannattavasti. 97 prosenttia Postin palvelupisteverkostosta koostuu Postien kumppanien eli erilaisten palveluyritysten yhteydessä olevista Postin palvelupisteistä. Yt-neuvottelut eivät koske kumppaneiden hoitamia palvelupisteitä.