Tamperelainen Tamware toimittaa Tampereen Ratikan vaunujen sivuovet
Raitiovaunuvalmistaja Škoda Transtech on valinnut Tampereen Ratikan vaunujen sivuovitoimittajaksi tamperelaisyritys Tamwaren.
Tamwaren nykyinen organisaatio on tehnyt vuodesta 2015 lähtien merkittäviä tuotekehitys- ja teknologiainvestointeja raitiovaunujen ovijärjestelmiin – yrityksellä on jo satojen ovijärjestelmien referenssitoimituksia useisiin eri maihin. Kuluvan vuoden puolella yritys on saanut päätökseen mittavat EU alueen sertifioinnit, jotka kattavat myös kaikki vaativimmatkin raitiovaunuhankkeet.
– Olen iloinen, että paikallisen toimittajan valinnan myötä yhteistyömme Tampereen kanssa vahvistuu ja Tampere saa juuri tamperelaisille sopivan modernin raitiovaunun, Škoda Transtechin toimitusjohtaja Lasse Orre sanoo.
Sivuovien toimittaminen on Tamwarelle merkittävä saavutus ja sen toteuttamiseen käytetään mittavia tuotekehityspanostuksia.
Tamwaren toimitusjohtaja Jussi Hildén on myös iloinen toimittajavalinnasta ja intensiivisen yhteistyön käynnistymisestä.
– Paikallisuudella ja alkavalla teknologiayhteistyöllä on hyvin suuri positiivinen vaikutus koko Tamwaren organisaatioon ja henkilöstöön. Yhtiöllä on entistä paremmat edellytykset kehittyä ja kasvaa omalla toimialallaan sekä vahvistaa asemiaan globaalina järjestelmätoimittajana, Hildén toteaa.
Tampereen raitiovaunujen suunnittelu tehdään Škoda Transtechin Oulun konttorissa ja ne rakennetaan Otanmäen tehtaalla Kajaanissa. Vaunujen kaupallinen liikennöinti alkaa Tampereella elokuussa 2021.
Škoda Transtech toimittaa Tampereen Raitiotie Oy:lle 19 raitiovaunua tuotenimeltään ForCity Smart Artic X34 Tampere. Tampereelle tuleva raitiovaunu on kahteen suuntaan ajettava ja valmistettu normaalille raideleveydelle (1 435 mm). Raitiovaunussa on kauttaaltaan matala lattia ja tilaa yhteensä maksimissaan 264 matkustajalle. Raitiovaunu on esteetön. Kestävä teli- ja pyöräkertarakenne, jossa kaikki pyörät ovat vetäviä, mahdollistaa ongelmattoman liikennöinnin vaativissakin ilmasto-olosuhteissa.
Tampereen Raitiotie Oy on Tampereen kaupungin omistama yhtiö, joka vastaa tilaajana Tampereen raitiotieinfrastruktuurin rakentamisesta, kalustohankinnasta ja rahoituksen järjestämisestä sekä raitiotiejärjestelmän toimivuudesta, kun liikennöinti alkaa kahdella linjalla vuonna 2021. Yhtiön tehtävänä on yhdessä kaupungin ja Raitiotieallianssin kanssa varmistaa hankkeen kustannusarvion ja aikataulun pitäminen sekä toteuttaa raitiotien rakentaminen turvallisesti ja niin, että töistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa kaupunkilaisille ja alueen yrittäjille. Lisäksi yhtiö on mukana kehittämässä raitiotiestä tulevaisuuden liikennejärjestelmää, joka tukee kaupunkiseudun kasvua.