Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kännissä ajelu rangaistavaksi? Sähköpotkulautayhtiö Voi toivoo säätelyä

Sähköpotkulautayhtiö Voi Technologyn operatiivisesta toiminnasta vastaava Reetta Alastalo toivoo, että Suomessa otettaisiin Saksan tapaan käyttöön promilleraja sähköpotkulaudoilla ajaessa. Yhtiö on puuttunut humalassa ajamiseen monin tavoin.

Yhtiö on muun muassa lanseerannut ensimmäisenä maailmassa ennen ajoa tehtävät reaktiotestit. Tänään yhtiö esittelee promillelasien avulla ”jurriradan” muodossa Helsingissä, kuinka vaikeaa skuutilla ajaminen alkoholin vaikutuksen alaisena on.

Voi Technologyn mukaan päättäjien kannattaisi Suomessa harkita, pitäisikö sähköpotkulaudoilla humalassa ajamisesta tehdä rangaistavaa.

”Esimerkiksi Saksassa sähköpotkulaudat luokitellaan moottorikäyttöisiksi ajoneuvoiksi, jolloin niiden promilleraja on 0,8. Me Voilla olemme avoimia säätelylle, jos toimenpiteillä voidaan lisätä ihmisten turvallisuutta”, Voi Technologyn Suomen operatiivisesta toiminnasta vastaava Reetta Alastalo toteaa.

Julkisuudessa on ollut viime aikoina paljon esillä suomalaisille sähköpotkulaudoilla sattuneet onnettomuudet.

”Kansallisia tilastoja ei ole saatavilla, joten olemme joidenkin sairaaloiden omien laskelmien varassa. Saamiemme tietojen mukaan suureen osaan onnettomuuksista liittyy kuitenkin alkoholi”, Alastalo toteaa.

Alastalo muistuttaa, että helmikuussa tehdystä OECD:n laajasta raportista käy ilmi, että sähköpotkulauta on liikenteessä yhtä turvallinen kuin tavallinen pyörä.

”Uutena liikkumisen muotona sähköpotkulaudat herättävät paljon mielipiteitä. Suomessa skuutit on otettu kuitenkin pääasiallisesti hyvin vastaan, ja meillä on huomattu, että niiden avulla voidaan esimerkiksi vähentää kaupunkien ruuhkia ja parantaa ilmanlaatua”, Alastalo sanoo ja jatkaa:

”Pidämme kuitenkin huolestuttavina nyt ihmisille humalassa tapahtuneita onnettomuuksia. Koska syy on selvillä, siihen kannattaisi puuttua, ja vastuun tulisi lopulta olla humaltuneena laudan päälle nousevalla, aivan kuten muidenkin ajoneuvojen tapauksissa. Me omalta osaltamme yritämme hillitä humala-ajoja esimerkiksi reaktiotestien avulla viikonloppuöisin, ja yleisesti suosittelemme tietysti jättämään aina skuutin parkkiin jo yhdenkin alkoholijuoman jälkeen”, Alastalo kertoo.

Voi Technology kampanjoi tänään yhdessä Helsingin liikenneyhdistys Helyn kanssa Narinkkatorilla turvallisen sähköpotkulautailun puolesta.

”Uutta jurrirataa jo testanneet ihmiset ovat todenneet, että vasta kokemuksen jälkeen he ymmärsivät, kuinka vaikeaa laudan hallinta on alkoholin vaikutuksen alaisena. Promillelasit tekevät siis tehtävänsä”, Alastalo naurahtaa.

Voi Technology lisää sähköpotkulautailun turvallisuutta myös uusimalla koko kalustonsa Suomessa. Lisäksi Voi Technologyn vuoden täyttävä suosittu liikennekoulu #RideLikeVoila, jonka avulla on koulutettu jo yli puoli miljoonaa käyttäjää, on nyt suoritettavissa suomeksi. Kaikki hyväksytysti kurssin läpäisseet saavat kiitokseksi krediittejä, jotka ovat hyödynnettävissä Voin matkoihin.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi