Niki Laudan elämäntarina nyt kirjana
Laudan vertaansa vailla olevan elämäntarinan on kirjoittanut hänet yli 40 vuotta tuntenut Maurice Hamilton. Kirja on kertomus päättäväisyydestä, sitkeydestä sekä elämästä ja kuolemasta.
Niki Laudan ura on keskeinen osa F1-kisojen historiaa. Hänet muistetaan 1970-luvun ankarista kamppailuista James Huntin kanssa mutta erityisesti kammottavasta onnettomuudesta Nürburgringin osakilpailussa 1.8.1976. Hän sai niin vakavia palo- ja hengitystievammoja, että sairaalassa ei uskottu enää hänen selviytymiseensä. Lauda palasi kuitenkin Monzan osakilpailuun vain 42 päivää onnettomuutensa jälkeen.
Teoksessa pääsevät ääneen myös Niki Laudan perheenjäsenet, ystävät, kilpakumppanit ja työtoverit, joiden kertomukset ja anekdootit valottavat elävästi erikoislaatuista ja vaikuttavaa persoonaa.
”Nikissä oli vähän kaikkea: hän oli huippuluokan ammattilainen, vakava mutta hauska, rento mutta kova. Kun häneen tutustui kunnolla, ymmärsi että hän oli erilainen, hyvin poikkeuksellinen ihminen.” – Alain Prost
Maurice Hamilton on englantilainen urheilutoimittaja ja kirjailija, joka on yli 40 vuotta raportoinut moottoriurheilusta The Guardian, The Independent ja The Observer -lehtiin sekä BBC:lle. Hamilton on julkaissut 25 kirjaa ja voittanut useita palkintoja, viimeisimpänä NewsPress Motor Sport Writer 2019 -tunnustuksen.
Niki Lauda
ISBN 9789523751057
Suomennos Petri Ukskoski
Sidottu, kuvaliite
381 s.
Ilmestyy viikolla 42/2020
Saatavana myös sähkökirjana