Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Sick Oy: Ratkaisu sisälogistiikan tehostamiseen tuo säästöjä

Mikäli liiketoimintaan liittyy pakettien, kirjepostin tai isomman rahdin käsittelyä, SICKin tarjonnasta löytyvät ratkaisut auttavat tehostamaan toimintaa. Meiltä löydätte sopivan ratkaisun, oli liikkuvan tavaran kokonaismäärä muutamia satoja paketteja vuorokauden aikana tai yli 1000 pakettia tunnissa yhden linjaston kohdalla. Ratkaisujemme takaisinmaksuaika on muutamasta vuodesta kuukausiin riippuen nykytilasta. Olemme toimineet logistiikan ratkaisujen parissa yli 25 vuotta.

Suomessa ratkaisujamme on yleensä tarjottu maamme rajojen ulkopuolelta isojen logistiikan kokonaisjärjestelmien osana. Ratkaisumme ovat olleet vuosia käytössä Suomen johtavilla logistiikkatoimijoilla ja esimerkiksi lentoaseman matkalaukkujen käsittelyjärjestelmien osana. Olemme siis näiden järjestelmien kokenut asiantuntijaorganisaatio, joka nyt laajensi toimintaansa myös ratkaisujen myyntiin.

SICK Oy tarjoaa logistiikan mittaus-, punnitus- ja koodinluentajärjestelmät kaikkiin tarpeisiin avaimet käteen ratkaisuina.  Meiltä löytyvät mittausratkaisut myös pitkälle erikoistuneisiin tarpeisiin kuten pakettiliikenteessä käytettäville huippusuorituskykyisille cross-belt sorttereille.

SICK kuuluu antureiden johtaviin valmistajiin tehdas-, logistiikka- ja prosessiautomaatiosovelluksia varten. Teknologia- ja markkinajohtajana SICK pystyy tarjoamillaan antureilla ja sovellusratkaisuilla luomaan teollisille sovelluksille täydellisen perustan prosessien turvallista ja tehokasta ohjausta varten. Näiden avulla ihmisiä suojataan onnettomuuksilta ja vältetään ympäristövahinkoja. Vuonna 1946 perustettu yritys on yli 50 tytäryhtiönsä ja osakkuutensa sekä lukuisien edustuksiensa kanssa edustettuna koko maailmassa. Tilivuonna 2019 SICK työllisti maailmanlaajuisesti lähes 10.000 työntekijää, ja konsernin liikevaihto oli noin 1,8 miljardia euroa.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi