Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Suvic vastaa Vaalan Metsälamminkankaan -tuulipuiston infratöistä

Oululainen Suvic Oy on saanut lyhyen ajan sisällä jo toisen merkittävän Pohjois-Suomeen sijoittuvan urakkatilauksen, sillä yritys vastaa Vaalaan rakentuvan Metsälamminkankaan tuulipuiston infratöistä. Kyseessä on Suomen kolmanneksi suurin tuulipuisto, ja se käsittää 24 voimalaa. Tuulipuiston rakennuttajana toimii OX2.

Suvic toteuttaa Vaalaan Pohjois-Pohjamaalle rakentuvan tuulipuiston maanrakennustyöt, perustukset ja puiston sisäisen kaapeloinnin. Kyseessä on jo toinen merkittävä Pohjois-Suomeen sijoittuva urakka lyhyen ajan sisällä: tammikuun lopussa Suvic tiedotti, että TuuliWatti on valinnut sen suunnittelemaan ja rakentamaan perustukset myös Simon Sarvisuon tuulipuistoon. Suvicille uusiutuvan energiantuotannon rakentaminen onkin merkittävä osa liiketoimintaa ja yritys on vahvassa kasvussa: 2017 perustetun yrityksen odotettu liikevaihto tälle vuodelle on yli 30 miljoonaa euroa.

Suvic Oy:n toimitusjohtaja Juha Tikkakoski on iloinen, että työ OX2:n kanssa jatkuu: ”On upeaa, että pääsemme toimimaan valtakunnan tasolla merkittävissä kohteissa. Yhteistyön jatkuminen OX2:n kanssa on meille arvokas asia, sillä he ovat tuulivoima-alalla merkittävä rakennuttaja. Aiemmin työskentelimme yhdessä Maalahden Långmossan ja Ribäckenin tuulivoimahankkeissa Maalahdessa.”

Tikkakoski toivoo myös Suvicin osaltaan piristävän alueen elinvoimaa: ”Tulemme rakennustöiden aikana hyödyntämään mahdollisuuksien mukaan paikallista työvoimaa sekä seudun palveluntuottajien tarjontaa, kuten ruokailu- ja majoituspalveluja.”

Työt aloitetaan Suvicin osalta Vaalassa huhtikuussa 2020 ja ne valmistuvat pääosin kevään 2021 aikana. OX2 toimittaa tuulipuiston sen ostajalle Lundin Petroleumille avaimet käteen -projektina joulukuussa 2021. Puiston vuosittainen energiantuotanto on noin 400 gigawattituntia.

www.suvic.fi

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi