Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Gasum tavoittelee miljoonan tonnin hiilidioksidipäästövähenemää lisäämällä biokaasun saatavuutta

Gasum etenee kohti hiilineutraaliutta asettamalla uusia vastuullisuustavoitteita ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Yhtiö tavoittelee miljoonan tonnin kumulatiivista hiilidioksidipäästövähenemää lisäämällä biokaasun saatavuutta. Yhtiö aikoo tuoda vuoteen 2025 mennessä markkinoille 4 TWh biokaasua yhtiön omasta ja sertifioitujen eurooppalaisten kumppanien tuotannosta, vähentää omassa toiminnassaan nesteytetyn maakaasun (LNG) ja biokaasun tuotantoketjujen päästöjä ja toteuttaa energiatehokkuustoimia omissa toiminnoissaan.

”Vastuullisuus on keskeinen osa Gasumin strategiaa. Kehitämme jatkuvasti uusia keinoja päästöjen vähentämiseksi yhdessä yhteistyökumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa. Olemme viime vuosien aikana kasvattaneet kaasun saatavuutta maantieliikenteessä, merenkulussa ja teollisuudessa ja auttaneet näin asiakkaitamme pienentämään omaa hiilijalanjälkeään. Kaasun tuomat kustannustehokkaat mahdollisuudet päästövähennyksien saavuttamiseksi ovat merkittävät,” kertoo Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen. 

Keskeisenä keinona päästöjen vähentämisessä on uusiutuvan biokaasun käytön lisääminen maantie- ja meriliikenteessä sekä tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin myös teollisuudessa. Gasumin tavoitteena on lisätä biokaasun tarjontaa kasvattamalla biokaasun tuotantoa ja hankintaa vuoteen 2025 mennessä 4 terawattituntiin, jonka käytöllä on mahdollista päästä kumulatiiviseen miljoonan tonnin päästövähenemään. Tämän lisäksi Gasum asettaa tavoitteeksi vähentää omassa toiminnassaan nesteytetyn maakaasun (LNG) ja biokaasun tuotantoketjujen päästöjä prosentilla vuodessa ja aikoo parantaa energiatehokkuuttaan prosentilla vuosittain vuoteen 2025 mennessä.

Biokaasun tuotantokapasiteetti ja tarjonta kovassa kasvussa

Gasum vauhdittaa biokaasun tarjontaa rakentamalla uusia laitoksia ja laajentamalla biokaasun hankintaa muiden toimijoiden tuotantolaitoksista. Yhtiöllä on nyt Suomessa 9 ja Ruotsissa 6 biokaasulaitosta. Viime vuonna yhtiö hankki omistukseensa Ruotsin Skövdessä sijaitsevan biokaasulaitoksen (40 GWh/a). Lohjan biokaasulaitoksen (40 GWh/a) kaupallinen käyttö alkoi tammikuussa 2021 ja Nymöllan biokaasulaitos (75 GWh/a) Ruotsissa aloittaa kaupallisen tuotannon vuoden 2021 aikana. Gasum rakentaa parhaillaan myös vuoden 2023 alkuun mennessä valmistuvaa teollisen kokoluokan lantapohjaista biokaasulaitosta (120 GWh/a) Göteneen, Ruotsiin. Lisäksi yhtiö suunnittelee biokaasulaitosten rakentamista Borlängeen ja Kalmariin Ruotsissa sekä Ouluun Suomessa.

Biokaasu on uusiutuva energialähde, jota voidaan tuottaa monenlaisista biohajoavista jätteistä. Biokaasun tuotanto on hyvä esimerkki raaka-aineiden paremmasta hyödyntämisestä ja kiertotalouden edistämisestä. Kiertotaloutta tehostaa entisestään se, että biokaasutuotannon sivutuotteena syntyvät ravinnejäämät voidaan palauttaa ravintoketjuun lannoitteena tai jalostaa teollisuuden tarpeisiin fossiilisten tai mineraaliravinteiden lannoitteiden korvaamiseksi. Gasum käsittelee biokaasulaitosverkostossaan biomassoja noin 800 000 t/vuosi ja tuottaa lannoitevalmisteita yhteensä noin 740 000 tn/vuodessa Suomessa ja Ruotsissa. Biokaasun käyttö liikennepolttoaineena voi auttaa vähentämään hiilidioksidipäästöjä jopa 90 prosentilla fossiiliseen dieseliin verrattuna. Gasum on yksi Pohjoismaiden suurimmista biokaasun tuottajista.

”Gasum panostaa vahvasti myös muiden uusiutuvien kaasujen, kuten synteettisen metaanin ja vihreän vedyn, tuotannon kehittämiseen Pohjoismaissa. Tutkimme esimerkiksi parhaillaan yhdessä muiden energia-alan toimijoiden kanssa mahdollisuutta rakentaa kokeiluluontoinen synteettisen metaanin tuotantolaitos,” Lamminen kertoo.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi