Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kaukokiidon uusi Mikkelin terminaali on auennut

Yli kuuden miljoonan euron investointi Mikkelin uuteen terminaaliin juurruttaa Kaukokiidon entistä tiukemmin Etelä-Savon elinkeinoelämään – siitä on kiittäminen ennen kaikkea asiakkaita.

Kaukokiidon Etelä-Savon liikenteestä vastaa Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy, joka on toiminut Mikkelissä vuodesta 2014, mutta tähän saakka vuokratiloissa. Uuden terminaalin neljän hehtaarin tontti ostettiin kuitenkin jo kesällä 2015 Tuskun teollisuusalueelta vanhan terminaalin naapurista. Sitä on tähän asti käytetty kenttätavaran säilytys- ja kaluston pysähdyspaikkana, kunnes vuosi sitten tehtiin päätös rakennustöiden aloittamisesta.

– Meidän strategiaamme kuuluu, että toimimme omissa kiinteistöissä. Tahtotilamme on ollut alusta lähtien asettua Mikkeliin ja toimia pitkäjänteisesti alueen kehittämisen puolesta, kertoo Kuljetusliike Kantola & Koramon toimitusjohtaja Ville Koramo.

Uudessa terminaalissa on 5000 neliötä ja 31 lastauslaituria. Lisäksi tontilla on 1600 neliön PVC-halli, joka mahdollistaa jatkossa kenttätavaran käsittelyn säältä suojassa. Neliöitä on terminaalissa aiempaa enemmän, mikä tehostaa tavaravirtojen läpimenoaikaa ja sesonkiaikojen toimitusvarmuutta entisestään. Toiminta terminaalissa alkaa 18.1.

default

Investointi koronavirusepidemian keskellä

Investointipäätös terminaaliin oli juuri tehty, kun koronavirusepidemia rantautui Suomeen viime keväänä. Ennusteet talouden kehityksestä ja sen vaikutuksesta kuljetusalaan menivät kerralla uusiksi. Rakentaminen ei ollut vielä alkanut, ja epävarma tilanne vaati uudelleenarviointia.

– Hankkeen keskeyttäminenkin oli vaihtoehto, mutta se ei sovi meidän tapaamme toimia: kotimaisena, perheyrittäjävetoisena ketjuna teemme päätöksiä kymmenien vuosien tähtäimellä ja uskomme, että tavara kulkee Suomen teillä jatkossakin, Koramo sanoo ja jatkaa:

– Asiakkaat ovat luottaneet meihin, ja Etelä-Savon markkinaosuutemme on kasvanut. Se mahdollisti investoinnin ja toi rohkeutta edistää hanketta myös poikkeusajan keskellä.

Kantola & Koramon lisäksi kiinteistössä toimii kaksi elintarvikealan toimijaa. Logistiikkakeskus työllistää kaikkiaan satakunta Mikkelin ja lähialueiden asukasta, joista 70 työskentelee Kantola & Koramon tai sen alihankkijoiden palveluksessa.

Muutoksia Kaukokiidon terminaaliverkostoon

Mikkelin terminaali on hankkeena siitä poikkeuksellinen, että Kantola & Koramo toimi itse sen pääurakoitsijana.

– Tämä oli ensimmäinen kerta meille, mutta kaikki on sujunut hyvin ja aikataulussa. Siitä kiitos kuuluu hyville yhteistyökumppaneille, joista suurin osa on Mikkelin seudun palveluntarjoajia, kertoo Mikkelin terminaalipäällikkö Kalle Kurkela.

Puolet kiinteistöstä on lämpötilasäädeltyä elintarviketilaa, ja rakennusvaiheen ratkaisuissa on huomioitu energiatehokkuus. Esimerkiksi kattorakenteet mahdollistavat aurinkoenergian käyttöönoton, jota lähdetään kartoittamaan, kun kiinteistön sähkönkulutuksesta on ensin saatu arvio.

Mikkelin terminaalin valmistumisen myötä Kaukokiito muuttaa ja suoraviivaistaa tuotannon prosessejaan niin, että Varkauden terminaalin kautta kulkeneet lähetykset siirtyvät jatkossa Mikkelin terminaalin kautta kulkevaan ohjaukseen. Tämän muutoksen myötä Varkauden terminaalin terminaalitoiminnot lakkaavat vaiheittain tammikuun aikana. 

– Mikkelin terminaalin aiempaa suuremmat tilat, keskeinen sijainti valtatie 5:n varrella ja runkoliikenteen hyvät yhteydet mahdollistavat sen, että uudesta terminaalista käsin pystytään hoitamaan myös Varkauden alueen nouto- ja jakelukuljetukset, kertoo Kuljetusliike Kantola & Koramon aluejohtaja Anssi Hattunen.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi