Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Biopohjaista sorateiden pölynsidontaa testattiin Turussa

Peab Asfalt testasi uutta biopohjaista menetelmää sorateiden pölynsidontaan.  Bang&Bonsomerin Säkylässä valmistama kotimainen sideaine, nimeltään FIBRY MFC RC, pohjautuu sokerintuotannossa syntyvään sivuvirtaan. Kun sokeri otetaan juurikkaasta talteen, jäljelle jäävä materiaali voidaan hyödyntää sideaineen valmistuksessa.

Peab Asfalt testasi uutta biopohjaista menetelmää sorateiden pölynsidontaan. Valokuvaaja: Jani Kumpulainen

Sokerijuurikkaasta jalostettu sideaines sitoo pintakerroksen siten, että pölyäminen ja huollettavuus vähenevät merkittävästi. Pintaa ei myöskään tarvitse suolata tai kastella. ”Menetelmässä sekoitetaan kulutuskerrokseen sideainetta sopivalla reseptillä. Samassa yhteydessä voidaan korjata käsiteltävän alueen pinnan profiilia ja pintakerroksia lisäämällä esimerkiksi hieman mursketta.” Tavoitteena on sorateiden huoltovälin pidentäminen ja siten ympäristökuormituksen vähentäminen uuden sideaineen avulla.

Hanke eroaa Lahdessa syksyllä 2021 testatusta sokerijuurikkaan sideaineen käytöstä, jossa massa valmistettiin asfalttiasemalla ja levitettiin asfalttilevittimellä. Turussa asfalttiasemaa ei tarvittu, vaan massa valmistettiin paikan päällä stabilointijyrsimällä.

Pilotointi toteutettiin Turun kaupungille 17.-18.10.2022. Pilottia seurataan talvijakson yli ja keväällä nähdään, miten tie on käyttäytynyt.

”Odotamme tältä hankkeelta paljon. Sekoituksen laatu vastasi odotuksia ja tasalaatuisuus onnistui hyvin”, kertoo Peab Asfaltin projektipäällikkö Jani Kumpulainen.

”Oli hienoa päästä näkemään toteutus sekoitusjyrsimen avulla. Menetelmä vaikutti hyvin tehokkaalta ja toimivalta, toteaa Susanna Jokiperä Bang & Bonsomerilta.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi