Etran logistiikkakeskuksen lisälaajennusta selvitetään Hämeenlinnassa
Hämeenlinna on aidosti yrittäjämyönteinen kaupunki, sanoo Etola Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jouni Pelkonen. – Täällä puheet ja teot ovat kohdanneet ja sen myötä Etola yhtiöihin kuuluvan Etra Oy:n käytössä Moreenissa Hämeenlinnassa moottoritien varressa olevaa nyt noin 30 000 kerrosneliömetrin logistiikkakeskusta suunnitellaan laajennettavaksi edelleen.

– Logistiikkakeskuksen rakentaminen Hämeenlinnaan Etran tarpeisiin runsas kymmenen vuotta sitten oli erittäin viisas päätös, Jouni Pelkonen toteaa. – Yhteydet kaikkiin ilmansuuntiin ovat hyvät ja tavaravirrat Etran 45 toimipisteeseen ympäri maata kulkevat nyt huomattavasti tehokkaammin kuin ennen. Se mitä silloin voitiin vain ajatella toteutuvan, on nyt todistettu toimivaksi.
– Hämeenlinnan kaupunki oli aktiivinen, kun hanketta aikanaan suunniteltiin ja se valjasti koko osaamisensa yrityksen tueksi. Kaavoitus, lupa-asiat, maan hinnoittelu ja työvoiman saatavuus kohtasivat hyvin ja rohkaisivat yritystä tekemään päätöksen. Alku oli hyvä ja kannusti keskittämään tavaravirtoja Hämeenlinnaan lisää niin, että keskusta on jo laajennettukin yhden kerran vuonna 2017.
Hyvän yhteistyön ja kokemusten ansiosta nyt on käynnistetty selvitystyö logistiikkatoimintojen laajentamiseksi Hämeenlinnassa tähdäten pitkälle tulevaisuuteen. Etra kasvaa ja sen myötä myös tavaravirrat kasvavat. Hämeenlinnan solmukohdan pitää pystyä vastaamaan tähän tarpeeseen. Nyt suunnittelupöydällä on 10 000 neliön lisälaajennus ja jatkossa edelleen lisää jos liiketoiminta kehittyy odotetusti.
Edellytykset ovat Pelkosen mukaan hyvät. Keskustelut Linnan Kehityksen ja kaupungin kanssa on käynnistetty. Laajennusta varten tarvitaan lisämaata nykyisen keskuksen vierestä ja toivelistalla olisi myös eritasoliittymien rakentaminen Moreenin alueelta moottoritielle entistä suurempien rekkojen turvallisen ja sujuvan liikennöinnin takaamiseksi. Liittymä ei ole kaupungin päätettävissä, mutta kaupunki voi viedä viestiä tiehallinnon suuntaan.
Linnan Kehityksen sijoittumispalvelujen johtaja Ari Räsänen on mielissään Etran suunnitelmista. Se on yksi koko alueen logistiikka-alan ankkuriyrityksistä, joka on omalla toiminnallaan jo todistanut paikan tarjoamat mahdollisuudet. Kun toimijoiden määrä kasvaa, lisääntyy myös muiden alueen toimijoille tukitoimintoja tarjoavien yritysten kiinnostus, Räsänen uskoo.
Myös toimitusjohtaja Jouni Pelkonen näkee, että Moreenin yritysalueella on kaikki edellytykset kasvaa edelleen merkittäväksi logistiikka-alan keskukseksi Suomessa.
– Hämeenlinnan pitää vain pysyä aktiivisena ja pitää huolta siitä palvelupaketista, joka heillä nyt on.