Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

”Hangon silmä” loistaa taas – uusi valonlähde Russarön majakalle

Russarön majakalle asennettiin uusi valonlähde, joten tärkeä maamerkki loistaa taas tuttuun tapaan Hangon edustalla. Lähes vuoden jatkunut varavalolaitteen käyttö ei aiheuttanut vaikutuksia vesiliikenteelle, mutta sai aikaan palautevyöryn.

Syyskuusta 2021 asti varavalolaitteen avulla toimineelle Russarön majakalle asennettiin kokonaan uusi valonlähde. Niin sanottu Hangon silmä on erityisesti paikallisille tärkeä asia, onhan Russarön majakka esimerkiksi Hangon kaupungin vaakunassa.

”Varavalolaite ei ollut visuaalisesti samannäköinen, joten saimme sen käytön aikana valtavan määrän palautetta, jopa huolestunutta sellaista. Vesiliikenteeseen varavalolaitteen käytöllä ei ollut kuitenkaan vaikutuksia”, kertoo vesiväylänhoidon projektipäällikkö Arto Säilynoja Väylävirastosta.

Entinen valolaite oli alkuperäinen ja siksi erittäin vanhaa tekniikkaa. Kokonaan uusittu valolaite on toteutettu led-tekniikalla ja tehty käsityönä.

”Valolaite on räätälöity juuri Russarön tarpeita varten, koska sen automatiikalle on omat vaatimuksensa esimerkiksi matalalta paistavan auringon takia. Tästä syystä uuden valolaitteen toimitus vei runsaasti aikaa”, Säilynoja sanoo.

Russarön majakka on valmistunut vuonna 1863, ja viimeisin laaja peruskorjaus sille tehtiin vuonna 2014. Peruskorjauksen yhteydessä linssin laakeroinnissa käytetty elohopea poistettiin ja korvattiin turvallisemmalla ratkaisulla, pyrkien kuitenkin säilyttämään linssin jalustan ulkonäkö muuttumattomana.

Russarön majakka- ja linnakesaari sijaitsee Hankoniemen edustalla noin viiden kilometrin päässä Hangon satamasta etelään. Hankoniemi sijaitsee keskeisellä paikalla meriväylien varrella.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi