Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Lapin talvilomakausi alkoi isompana kuin koskaan – TUIn uusin Boeing 737-8 sai nimekseen ”Rovaniemi”

Suomi on tärkeä markkinamaa ja erittäin suosittu matkailukohde TUIlle. Lapin lomakohteet ovat talvikaudella erittäin haluttuja ja tällä kaudella pohjoisen kohteisiin matkustaakin TUIn kanssa lähes 50 000 asiakasta Isosta-Britanniasta, Alankomaista, Espanjasta ja Portugalista.

Työ talven ihmemaan luomiseksi aloitetaan kuukausia etukäteen. Tämän vuoden valmistelut aloitettiin jo kesäkuussa ja Lapissa asiakkaita odottaa tällä hetkellä 200 tonttua, 56 opasta ja 33 muuta TUIn työntekijää valmiina totetuttamaan asiakkaiden joulutoiveita heidän unelmiensa lomamatkalla. Lapin vierailulla asiakkailla on mahdolisuus tutustua pohjoisen kauniiseen luontoon esimerkiksi moottorikelkkailen tai rekiajelulla. Joulupukin kylässä voi kokeilla vaikkapa pipareiden leipomista, unohtamatta tietenkin tärkeintä eli tapaamista itse joulupukin kanssa.

Suomessa rakennetaan myös TUIn risteilyaluksia. Turku Meyer telakalta on valmistunut jo kaksi risteilijää, jotka on luovutettu TUI Cruises varustamolle vuosina 2018 ja 2019. Tämän vuoden kesäkuussa Turun telakalla aloitettiin kolmannen risteilyaluksen valmistus, joka kantaa nimeä Mein Schiff 7.

– Olen innoissani, että sain mahdollisuuden vierailla Suomessa ja samalla sen uskomattoman kauniissa Lapissa. Suomi ei ole ainoastaan tärkeä kohde meille, vaan se on myös erittäin tärkeä partneri TUI Groupille, sillä osa TUIn risteilyaluksista rakennetaan täällä. Tänä talvena ennätysmäärä TUIn asiakkaita matkustaa Lappiin kokemaan talven taian. Yhdessä meidän hotellipartnereidemme, Finavian ja Rovaniemen kanssa olemme iloisia voidessamme tarjota asiakkaillemme kokemuksia, jotka he muistavat lopun elämäänsä, iloitsee TUI Groupin toimitusjohtaja Sebastian Ebel

Lisäksi nykyaikaisiin lentokoneisiin investoiminen on ollut olennainen osa TUIn kestävän kehityksen tavoitetta jo useiden vuosien ajan. Uudella Rovaniemi nimisellä Boeing 737-8 -lentokoneellamme jatkamme matkaamme tullaksemme Euroopan polttoainetehokkaimmaksi lentoyhtiöksi, Ebel lisää.

– Rovaniemi nimeä kantava Boeing 737-8 -lentokone symboloi Lapin matkailualan kumppaneiden kanssa tehtävää mahtavaa yhteistyötä. TUI on Finavialle tärkeä asiakas ja olemme kiitollisia pitkästä yhteistyöstä. Olemme viime vuosina panostaneet voimakkaasti asiakaskokemuksen ja asiakaspalvelun parantamiseen sekä Lapin lentoasemien kehittämiseen. Olemme myös lisänneet yhteistyötä kumppaneidemme kanssa Suomen markkinoimiseksi lomakohteena houkutellaksemme vierailijoita kokemaan taianomaisen pohjoisen, kertoo Petri Vuori, Myynti- ja reittikehitysjohtaja Finavialta.

– Rovaniemelle – Joulupukin viralliselle kotikaupungille® on suuri kunnia, kun pitkäaikainen talvilomakumppanimme ja todellinen lappilainen asiantuntija TUI on antanut yhdelle koneistaan nimen Rovaniemi. Rovaniemi on kaikkien Lapin joululomien aloituspaikka ja alueemme on hurmannut brittiläisiä ja hollantilaisia lomailijoita vuosikymmeniä. Tänä talvena odotamme täyttä kautta ja vahvaa matkailun elpymistä, mikä merkitsee Rovaniemelle ennätykselliset talvikuukaudet, iloitsee Sanna Kärkkäinen, Toimitusjohtaja, Visit Rovaniemi

Sebastian Ebel, toimitusjohtaja TUI Group, Sanna Kärkkäinen, toimitusjohtaja, Visit Rovaniemi, Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, Rovaniemi

– Tämä aika vuodesta on minulle hyvin erityinen, koska toisaalta TUIn suomalaiset asiakkaat lähtevät lomailemaan lämpimämpiin ja aurinkoisempiin kohteisiin, kuten Kanariansaarille ja Thaimaahan, mutta samalla olen ylpeä voidessani toivottaa kymmenet tuhannet TUIn lomailijat tervetulleiksi kotimaahani kokemaan Lapin taian, sanoo Peik Martin, Markkinointi- ja myyntijohtaja, TUI Nordic

– TUIlla on pitkät suhteet kohdemaidensa kanssa ja haluamme korostaa paikallisia kumppanuuksiamme nimeämällä uusia lentokoneitamme kumppanimaissamme olevien paikkakuntien mukaan. Meidän pyrkimyksenä on painottaa, että matkailu yhdistää ihmisiä, alueita ja kulttuureja. Antamalla lentokoneillemme kohteiden nimet niistä tulee näiden alueiden, sekä yhteistyömme lähettiläitä, kertoo Dawn Wilson, Operatiivinen johtaja, TUI Airline, nimeämisseremonian jälkeen, jossa itse joulupukki toimi lentokoneen kummisetänä.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi