Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Mökkeilykausi on alkamassa – mökkivarkaudet ovat selvässä laskussa

Erittäin vilkkaan koronavuoden 2020 jälkeen mökkejä ostettiin viime vuonna Maanmittauslaitoksen mukaan edellisvuotta vähemmän. Tämä trendi näkyy myös mökkivakuutusten myynnissä. Myös mökkivarkaudet olivat ensimmäisen koronavuoden kasvun jälkeen selkeässä laskussa vuonna 2021.

Mökkeilyn vilkkain kausi on taas alkamassaFennian mökkivakuutusten myynti palasi vuonna 2021 koronan aiheuttaman piikin jälkeen sitä edeltäneelle tasolle. Ensimmäisen koronavuoden mökkibuumin taustalla oli ennen kaikkea pandemia, joka esti lomamatkailun ulkomaille ja toisaalta lisäsi huomattavasti etätyöskentelyä.

Mökkimurrot kasvoivat 2020, mutta kääntyivät selvään laskuun 2021

Tilastokeskuksen tietojen mukaan mökkivarkaudet lisääntyivät vuonna 2020 edellisvuodesta, mutta vähenivät 2021 jopa noin 30 prosentilla. Myös Fennian oma tilasto osoittaa samankaltaista laskua mökkimurtojen korvausmäärissä.

Laskua saattaa osaltaan selittää korona-ajan etätyöt, joista merkittävä osa tehtiin, ja tehdään edelleenkin mökeillä. Asuttu mökki ei ole murtokohteena yhtä kiinnostava kuin tyhjillään oleva.

Lähde: Tilastokeskus

Huolimatta viime vuoden positiivisesta kehityksestä, mökkimurtojen määrän kasvua tukee valitettavasti moni asia. Mökit ovat nykyään yhä paremmin varusteltuja, mikä tekee niistä houkuttelevampia kohteita. Mökkejä myös usein suojataan heikommin kuin kotia, ja ne ovat haja-asutusalueilla, mikä helpottaa murtautumista.

Mökkimurrot ovat myös ammattimaistuneet: yhä useammin mökkivarkaissa käyvät ammattirikolliset, jotka tarkkailevat sopivaa hetkeä murtautumiseen ja vievät ryöstösaaliin nopeasti. Myös päihde- ja sitä kautta rahaongelmien parissa kamppailevat murtautuvat melko usein mökkeihin.

– Mökkimurtojen selvittäminen on hankalaa, sillä omistajat havaitsevat varkaiden talvisen vierailun usein vasta keväällä saapuessaan mökille ensimmäistä kertaa. Kun rikoksen tekohetkestä on kulunut paljon aikaa, on syyllisten jäljille vaikeampi päästä, ja varastettu omaisuus on todennäköisesti myyty jo eteenpäin. Mökille ei siis kannata jättää pidemmäksi aikaa ainakaan sellaisia esineitä, jotka ovat arvokkaita tai joilla on erityistä tunnearvoa, sanoo Fennian omaisuusvahinkojen vastaava asiantuntija Anne Salonen-Kakko.

Ohjeita murtojen varalle

Jotta mökkimurroista tehdään varkaille mahdollisimman haastavaa, ohessa muutama vinkki mökkeilijöille:

  • Kaikki varkaita kiinnostava omaisuus on syytä nostaa pois näkyvistä ja lukkojen taakse. Useimmiten varkaat etsivät mitä tahansa tavaraa, jonka voi helposti kuljettaa pois paikalta. Tällaisia ovat esimerkiksi arvoastiat, veneen perämoottorit tai arvokas elektroniikka, kuten vaikkapa tietokone tai TV ja kotiteatteri.
  • Panosta hyvään lukitukseen; hälytysjärjestelmä tai etävalvonta on vielä parempi. Jätä myös siivotun ja tyhjennetyn mökin verhot auki, jolloin varkaat näkevät, ettei siellä ole varastettavaa. Älä piilota avaimia mökille vaan vie ne mukanasi.
  • Tee mökistä mahdollisuuksien mukaan asutun oloinen esimerkiksi lisäämällä yhteen sisävaloon aikakytkin, joka pitää valon päällä muina kuin yöaikaan.
  • Jos mökille on murtauduttu, ei paikkoja kannata alkaa ensimmäiseksi siivoamaan, koska se vaikeuttaa poliisien työtä. Mökkimurroista ilmoitetaan hätänumeroon.
FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi