Opetusajoneuvojen valvonta paljasti puutteita – Helsingissä eniten ongelmia
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja poliisi valvoivat yhdessä opetusajoneuvojen vaatimustenmukaisuutta Helsingissä, Lohjalla ja Turussa 1.6.2022. Havaitut puutteet osoittavat, että valvonnalle on tarvetta.

Valvonnassa kiinnitettiin huomiota opetusajoneuvojen vaatimuksiin, joita ovat opettajan lisäjarrupoljin, valkoinen opetuskolmio sekä korin ulkopuolinen peili. Lisäksi valvonnassa tarkastettiin opetuksen liittyvät luvat, eli autokoululuvalla toimivilta liikenneopettajalupa ja opetusluvalla opettavilta opetusluvan asianmukaisuus.
Eniten huomautettavaa löytyi Helsingissä, jossa tarkastettiin 28 opetusajoneuvoa. Näistä neljällä ei ollut esittää valvojille liikenneopettajalupaa, yksi autokouluauto oli käyttökiellossa katsastamattomuuden vuoksi ja yksi, oppilasta ajokokeeseen tuonut, autokoulun henkilökuntaan kuuluva henkilö oli ajokiellossa menetettyään aiemmin ajo-oikeutensa.
Turussa valvonnassa tarkastettiin 19 ajoneuvoa. Näistä yhdessä, opetuslupaopetuksessa olleessa henkilöautossa todettiin puutteellinen lisäjarrupolkimen asennus.
Lohjalla tarkastettiin noin 20 kouluajoneuvoa. Yksi kuljettajatutkintoon tullut henkilö oli etsintäkuulutettu, mikä johti poliisin jatkotoimenpiteisiin.
”Havaitut puutteet osoittavat, että valvonnalle on tarvetta. Olemme saaneet palautetta, että erityisesti lisäjarrupolkimen asennuksessa on puutteita, mutta nyt tehty valvonta osoitti, että myös muissa asioissa on selviä virheellisyyksiä” sanoo Traficomin ajokortit ja tutkinnot -palvelukokonaisuuden päällikkö Max Fogdell.
”Valvonta järjestettiin tänä vuonna nyt toista kertaa ja aiomme toteuttaa näitä vielä jatkossakin eri puolella Suomea” toteaa Fogdell.