Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

WC-paperia tietosuoja-asiakirjoista – kiertotalouden asiantuntija Revisol osti SAT-liiketoiminnan

Yritysten ja jätealan toimijoiden kierrätyskumppani Revisol Oy laajentaa palvelutarjontaansa ostamalla seinäjokisen Suomen Arkistontuhous Oy:n liiketoiminnan. Toiminta siirtyi Revisolille 24. lokakuuta.

Revisol on viime vuosien aikana tehnyt mittavia, miljoonien eurojen arvoisia investointeja, joilla on kasvatettu palvelutarjontaa sekä kehitetty jätemateriaalin jatkojalostamista.
– Panostamme valtavasti kiertotalouden kehittämiseen. Viime vuosien investoinneista yksi isoimpia on Kaskisille rakennettu uusi metallin murskauslaitos sekä Ilmajoen uusi lajiteltavien jätteiden käsittelylinjasto. Uusin liiketoimintakauppa jatkaa samaa kehityslinjaa, kertoo Revisolin avainasiakaspäällikkö Timo Antila.

99 prosenttia jätteestä kierrätetään

Jatkuvasti kasvaviin kiertotalouden tarpeisiin ja säädöksiin vastatakseen Revisol tekee jatkuvasti myös omaa kehitys- ja tutkimustyötä erilaisten jätemateriaalien tehokkaamman jatkojalostamisen eteen.
– Esimerkiksi ikkunat ja autojen tuulilasit ovat sellaisia, joiden jatkohyödyntämiseen meillä on Suomessa pisimmälle viedyt prosessit. Lasista valmistetaan esimerkiksi lasivillaa. Meiltä ei löydy jätevuoria, vaan 99 prosenttisesti kaikki saadaan jatkojalostettua, Antila kertoo.
Kiertotalous on toimiala, joka koko ajan laajenee ja vaatimukset eri materiaalien kierrättämiseen lisääntyvät.
– Haluamme olla toimialan edelläkävijä tarjoten asiakkaillemme mahdollisimman kattavan palvelutarjonnan ja joustavan prosessin.

Arkistontuhous osaksi palvelua

Vasta vahvistetussa liiketoimintakaupassa Revisolille siirtyivät Suomen Arkistontuhouksen asiakkuudet, koneet sekä muut laitteistot. Suomen Arkistontuhous -nimeä käytetään jatkossakin Revisolin sisällä markkinointinimenä.
– Asiakkailta nyt tehty kauppa ei vaadi mitään toimenpiteitä. Sopimukset sekä toimintamalli pysyvät samanlaisina kuin ennenkin, kertoo Timo Antila.
Seinäjoen Rengastiellä sijaitseva tuhouspiste toimii tutulla paikallaan myös jatkossa. Tietosuojapaperien asiakirjat tullaan jatkokäyttämään WC-paperin valmistamiseen.
– Tulemme tuomaan arkiston tuhouspalvelut samalla mallilla kaikkien yksiköidemme käyttöön ympäri Suomen.
Revisolilla on toimipisteet Seinäjoella, Vaasassa, Kaskisissa, Kuopiossa, Nokialla ja Joensuussa. 

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi