Kalastus maistuu! -kesävinkit kutsuvat rentoutumaan kalastuksen parissa ja osallistumaan kesäkisaan
Kesällä Suomi kalastaa ja tekee niin etenkin mökeillä, mutta myös kasvavasti kaupungeissa. Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalastus maistuu -teemavuoden 52 tapaa innostua kalastuksesta -kesävinkit kutsuvat viettämään aikaa yhdessä kalastuksen, avovesikauden moninaisten kalastusmuotojen ja kesäkeittiöissä valmistuvien kalaherkkujen parissa. Vapaa-ajankalastajien kesäkisaan voi osallistua kertomalla, miltä kalastus maistuu.
Mökkikalastus kuuluu oleellisesti suomalaiseen kesään. Myös mökkikalastajan tulee muistaa huolehtia sekä saaliin kylmäketjusta että tarvittavista kalastusluvista.
“Hyvien reseptien ja maukkaiden kalaruokien taustalla on aina huolellinen kalan alkukäsittely ja oikeaoppinen säilytys. Alkukäsittelytoimet ovat samat lajista riippumatta, siksi perussääntöjen opettelulla pääsee pitkälle; tainnuta, verestä, perkaa ja jäähdytä. Kesään kuuluu kalan valmistus ulkona, joten siitä mahdollisuudesta kannattaa ottaa ilo irti”, kertoo Suomen Vapaa-ajankalastajien tiedottaja Jaana Vetikko.
“Virvelillä uistinta vaikkapa mökkilaiturilta heittelevän 18-64-vuotiaan tulee myös muistaa huolehtia kalastonhoitomaksu kuntoon. Rentous tai satunnaisuus ei vapauta lupamaksuista”, Vetikko muistuttaa.
Kesä on kalastuselämysten perässä matkailevien kulta-aikaa. Lohenkalastajat suuntaavat pohjoisen joille, kuten vaikka Simojoelle tai Tornionjoelle ja perhokalastuksen harrastajat virtaaviin vesiin eri puolilla maata. Luonnossa viihtyvä kesämatkailija löytää kalastukseen sopivia kohteita runsain mitoin eri puolelta Suomea. Eikä kalastusta kannata unohtaa myöskään kaupungeissa, sillä ne tarjoavat lähikalastusmahdollisuuksia parhaimmillaan.
“52 tapaa innostua kalastuksesta -vinkkilistauksestamme niin aloitteleva harrastaja kuin myös kokenut kalastuskettu voi löytää uutta ja harrastusta elävöittävää tekemistä, joten kannattaa tutustua niihin”, Vetikko vinkkaa.
Kesällä kisoissakin saa ottaa rennosti
Kesä on myös monien matalan kynnyksen kalastuskisojen aikaa. Muun muassa vuorokauden kestävä, särkikaloihin keskittyvä Onki24, kaupungeissa kisattavat Street fishing- kilpailut sekä nuorille suunnattu Fisuun Fongaus kutsuvat kalastuksen harrastajia viihtymään yhdessä harrastuksen parissa. Kaikkia edellä mainittuja ns. uuden polven kisoja yhdistää omien kalastuskokemusten jakaminen myös sosiaalisessa mediassa.
“Näin moni oppii lisää mm. eri kalalajeista sekä siitä, mitkä kalastustavat toimivat missäkin ympäristössä. Se, että kalastuskilpailuissa on hauskaa ja että niissä oppii, on nykyisin kasvavassa määrin tärkeää. Monille jopa tärkeämpää kuin menestyminen. Kesä on luontevaa aikaa ottaa kisoissa vähän rennommin ja nauttia niistä ihan vain kalastamisen ja yhdessäolon takia.” toteaa Vetikko.
Vapaa-ajankalastajien kesäkisassa kysytään, miltä kalastus maistuu
Suomen Vapaa-ajankalastajien kesäkisassa kysytään tänä kesänä, miltä kalastus maistuu.
“Kalastus on äärimmäisen monipuolinen harrastus. Jokaisena vuodenaikana harrastus muuttaa muotoaan ja tarjoaa uudenlaisia elämyksiä: uusia tapoja kalastaa, uusia kalalajeja, ja myös uusia makuja! Kokeilemalla rohkeasti eri kalastusmuotoja löytää itselleen sen mielekkäimmän tavan. Kotimainen, itsepyydetty kala on lisäksi terveellinen ja monipuolinen raaka-aine, mitä soisi ihmisten entistä enemmän hyödyntävän koti- ja mökkikeittiöissä. Me Vapaa-ajankalastajissa haluammekin tänä kesänä kesäkisamme avulla nostaa esille sitä moninaisuutta, mikä kalastusharrastukseen sisältyy. Kalastus voi maistua parhaalta lasten kanssa onkiessa tai kaveriporukalla virvelöidessä. Maistuvinta voi olla isoäidiltä peritty kalakeittoresepti yhtä lailla kuin yksinkertaiset kalaruoat nuotion äärellä. Näitä kokemuksia ja tuntemuksia toivomme suomalaisten meille tänä kesänä kertovan kesäkisamme kautta”, toivoo Vetikko.
Kesäkisaan voi osallistua 31. elokuuta saakka Suomen Vapaa-ajankalastajien nettisivulla vapaa-ajankalastaja.fi/kesakisa/.
Näin osallistut Kalastus maistuu! -teemavuoteen
Suomen Vapaa-ajankalastajien teemavuosi 2023 Kalastus maistuu! haluaa tarjota ideoita ja inspiraatiota, miten tutustua monipuolisesti kalastusharrastukseen ja löytää siitä uusia puolia sekä oppia käsittelemään omaa saalistaan ja hyödyntämään sitä kotikeittiössä. Kalastus maistuu! -vuoteen voi osallistua kuka tahansa inspiroitumalla kampanjasivuston vapaa-ajankalastaja.fi/kalastusmaistuu vinkeistä ja haastelistoista.