Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kansallisooppera ja -baletti lähtevät kaikkien aikojen kiertueelle VR:n kyydissä

Ooppera ja Baletti tekevät toukokuussa ainutlaatuisen areenakiertueen viidelle paikkakunnalle. VR on mukana mahdollistamassa taiteilijoiden ja työryhmän matkanteon: yli 270 hengen kiertuekokoonpano taittaa matkat pääosin junalla.

VR on mukana mahdollistamassa taiteilijoiden ja työryhmän matkanteon: yli 270 hengen kiertuekokoonpano taittaa matkat pääosin junalla. Kuva: Kansallisooppera ja -baletti / Emma Suominen

Oopperataloa korjataan ja uudistetaan touko-elokuussa 2023. Töistä johtuva päänäyttämön esitystauko mahdollistaa oopperan, baletin ja orkesterin historian laajimman kotimaan kiertueen toukokuussa. Kiertuekokoonpanoon kuuluu yli 270 Oopperan ja Baletin työntekijää, joista esiintyjiä on 175. Ihmisten lisäksi junakyydillä kulkevat esimerkiksi kaikki selloa pienemmät soittimet ja tanssijoiden balettitossut. Junalla kiertuematkatkin sujuvat kuin tanssi.

– Halusimme toteuttaa kiertueen mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Meillä on jo ennestään hyviä kokemuksia yhteistyöstä VR:n kanssa, ja saimme tälläkin kertaa heiltä juuri tarpeisiimme sopivan paketin. Esimerkiksi Rovaniemen matkaa varten saimme kokonaisen oman junan, Kansallisoopperan ja -baletin tuottaja Marjo Tuomi sanoo.

Kiertue suuntautuu suurille tapahtuma-areenoille viiteen kaupunkiin: Rovaniemelle, Ouluun, Joensuuhun, Helsinkiin ja Turkuun. Kaikenikäisille sopiva elämys koostuu ooppera- ja balettitaiteen tähtihetkistä Kansallisoopperan orkesterin säestyksellä.

– Olemme todella iloisia, että saamme viedä Kansallisoopperan ja -baletin tähdet kiertueelle. Ainoastaan junalla on mahdollista matkustaa yhdessä näinkin suurella porukalla hiilineutraalisti ympäri Suomen. Toivomme, että esiintyjien lisäksi myös mahdollisimman moni katsoja aloittaa oopperaelämyksensä junamatkalla, VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä sanoo.

Areenaesitysten lisäksi Kansallisooppera ja -baletti tuo vierailupaikkakunnille myös monipuolista ja maksutonta oheisohjelmaa, kuten vauvojen taidetuokioita, minioopperaa sekä koululaisten tanssityöpajoja. VR:n lisäksi vierailukaupungit tekevät Kansallisoopperan ja -baletin kanssa yhteistyötä kiertueen toteuttamisessa.


Kiertuepäivät ja -paikkakunnat:

  • La 6.5.2023 klo 14 ja 18 Oulu, Ouluhalli
  • Ke 10.5.2023 klo 18 Rovaniemi, Lappi-Areena
  • La 13.5.2023 klo 14 ja 18 Joensuu, Joensuu Areena
  • Ke 17.5.2023 klo 18 Helsinki, Helsingin jäähalli
  • Ke 24.5.2023 klo 18 Turku, Gatorade Arena
  • To 25.5.2023 klo 18 Turku, Gatorade Arena
FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi