Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kehä III:n parantaminen valmistui etuajassa – liikenne jatkuvasti vilkastuvalla väylällä on nyt turvallisempaa ja sujuvampaa

Keväällä 2021 käynnistyneet Kehä III:n parannustyöt Askistossa sekä Vantaankosken ja Pakkalan välillä ovat valmistuneet alle arvioidun aikataulun ja budjetin. Hankkeessa rakennettiin jatkuvasti vilkastuvalle Kehä III:lle kolmannet ajokaistat Vantaankoski–Pakkala-välille. Lisäksi Askistossa kunnostettiin tien pohjarakenne sekä rakennettiin useita siltoja ja uusi eritasoliittymä. Hankkeen valmistujaiset järjestettiin tänään 30.8. Vantaalla.

Hanke lukuina: 3 km uutta kaistaa, 1 eritasoliittymä, 10 rakennettua tai korjattua siltaa, 2,5 km meluaitaa ja -kaidetta, päällystettä 198 000 m2, kivipäällysteitä 3000 m2, paalulaattaa 21 600 m2 ja 4000 paalua.

”Kehä III yhdistää Etelä-Suomen kaupungit, satamat ja lentoasemat. Se on kotimaisen ja kansainvälisen liikenteen keskeinen väylä. Nyt valmistunut hanke parantaa elinkeinoelämälle tärkeällä reitillä tiekuljetusten ennakoitavuutta, lyhentää matka-aikaa ja vaikuttaa pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen”, sanoo valmistujaiset avannut Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman.

Suurin osa töistä keskittyi Askiston ympäristöön

Hankkeessa työskenneltiin Vantaan kaupungin alueella Espoon rajalta Vihdintielle saakka noin 2,5 kilometrin matkalla sekä kolmen kilometrin tieosuudella Vantaankosken ja Pakkalan välillä. Hankkeen urakoi GRK Suomi Oy.

”Hanke oli poikkeuksellisen vaativa suunnitella ja toteuttaa hankealueen vilkkaan liikenteen, savisen maaperän sekä työmaata halkovien sähkö-, vesi- ja kaasulinjojen vuoksi. Urakka vaatikin suunnittelijoilta ja rakentajilta hyvää yhteistyötä ja vankkaa ammattitaitoa onnistuakseen. Kiitos myös alueen asukkaille kärsivällisyydestä rakentamisen aiheuttamien erikoisjärjestelyiden aikana”, sanoo projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.

Suurin yksittäinen työvaihe Askistossa oli Kehä III:n idän suunnan vaurioituneiden pohjarakenteiden uusiminen. Puupaalutetut kohteet korvattiin uusilla teräsbetonipaaluilla ja paalulaatoilla. Lisäksi Tavastkullantien kohdalle rakennetaan kokonaan uusi paalulaatta.

Askiston kohdalla olevat tasoliittymät korvattiin uudella eritasoliittymällä. Samalla Kehä III:n rinnakkaistieksi rakennettiin Askiston ja Hämeenkylän välinen katuyhteys Askistontie.

Askistossa oli myös runsaasti huonokuntoisia siltoja. Hankkeessa rakennettiin yhteensä kahdeksan uutta siltaa ja kunnostettiin kaksi vanhaa siltaa. Mittavimmat siltatyöt olivat Vihdintiellä uusitut Hämeenkylän itäinen ja läntinen risteyssilta sekä Kehä III:n ylittävä Askiston risteyssilta.

”Tien vanhojen puupaalurakenteiden ja huonokuntoisten siltojen korjaaminen varmistavat Kehä III:n liikennöitävyyden korjatulla tieosuudella pitkälle tulevaisuuteen. Nämä tienkäyttäjälle usein lopputilanteessa näkymättömät toimenpiteet ovat tien elinkaaren kannalta välttämättömiä”, sanoo Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuurivastuualueen johtaja Päivi Nuutinen.

Lisäksi hankkeessa rakennettiin meluaitaa suojelemaan Askiston asuinaluetta sekä läheisiä Pikkujärven ja Kakolanmäen luonnonsuojelualueita Kehä III:lta kantautuneelta tieliikenteen melulta. Hankealueen ympäristön arvokkaat luontokohteet huomioitiin myös rakennusvaiheessa ja esimerkiksi melua aiheuttavat paalutus- ja louhintatyöt ajoitettiin siten, että lintujen pesiminen ei häiriintynyt.

Sujuvuutta kolmansilla kaistoilla, parannetuilla jalankulun ja pyöräilyn yhteyksillä sekä pysäkkijärjestelyillä

Kehä III:n vilkkaimmin liikennöidylle osuudelle Vantaankosken ja Pakkalan välille rakennettiin kolmannet kaistat. Samalla muutettiin eritasoliittymien erkanevat ja liittyvät rampit sekä Kehä III:n linja-autopysäkit liittymään uusiin kolmansiin kaistoihin. Lisäksi Nuolitien länsipuolella sijaitsevan sillan penkereen painuma korjattiin.

Jalankulun ja pyöräilyn väyliä uusittiin ja Askistoon rakennettiin useita alikulkukäytäviä lisäämään alueen turvallisuutta. Myös joukkoliikenteen pysäkkijärjestelyjä kehitettiin koko hankealueella, mikä parantaa sekä joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä että helpottaa matkustajien kulkemista pysäkeille ja sieltä pois.   

Valmista etuajassa ja alle kustannusarvion

Väylävirasto toteutti hankkeen yhdessä Vantaan kaupungin kanssa. ELY-keskus on toteuttanut hankkeen tiesuunnittelun.  Hankkeen kustannusarvio oli 38,5 miljoonaa euroa, sisältäen Väyläviraston ja Vantaan kaupungin osuuden.

Toteutuneet kustannukset tulevat olemaan Väyläviraston osalta 29,1 miljoonaa euroa ja Vantaan osalta 8,9 miljoonaa euroa eli yhteensä 38 miljoonaa euroa. ELY:n, Fintrafficin ja HSY:n rahoitusosuus hankkeen töistä on ollut noin 1,5 miljoonaa euroa.

Kokonaisuudessaan hanke valmistui kolme kuukautta etuajassa ja noin puoli miljoonaa euroa alle kustannusarvion.

Nyt valmistunut hanke on Kehä III:n perusparannuksen kolmas vaihe. Toinen vaihe toteutettiin vuosina 2013–2015. Tällöin rakennettiin muun muassa kolmannet kaistat Lahdenväylän ja Porvoontien väliselle osuudelle ja sujuvoitettiin liikennettä Helsinki–Vantaan lentoaseman ympäristössä. Tätä ennen Kehä III:lla on 2000-luvulla tehty mittavia parannuksia muun muassa Tikkurilan ja Pakkalan välisellä osuudella sekä Vantaankosken ja lentoaseman välillä.  

Hankkeen avajaisia vietettiin 30. elokuuta Vantaalla

Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Sabina Lindströmin ja pääjohtaja Wihlmanin lisäksi seminaarissa puhuivat Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman, GRK Infra Oy:n toimitusjohtaja Juha Toimela, Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri vastuualueen johtaja Päivi Nuutinen ja SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi