Liminkalaisyhtiön pienvoimala mahdollistaa maatilan energiaomavaraisuuden
Volter Oy suunnittelee ja valmistaa puuhakkeella sähköä ja lämpöä tuottavia pienvoimaloita. Yhtiö tuo nyt markkinoille uuden, tehokkaamman laitteen, joka on kehitetty ympäri maailmaa kerättyjen käyttökokemusten pohjalta. Walter-pienvoimala tuottaa sopivasti energiaa esimerkiksi maatilan, taloyhtiön tai pienyrityksen tarpeisiin.
Volter valmisti ensimmäiset voimalat vuonna 2010, ja laitteita on myyty 12 maahan. Yhtiön toimitusjohtaja Jarno Haapakoski kertoo, että voimaloista on kertynyt noin kahden miljoonan tunnin käyttökokemus ja mukavasti myös asiakaspalautetta. Niiden perusteella laitetta haluttiin hioa niin tehojen kuin käytettävyyden osalta.
– Pienvoimalamme on nyt 25 % tehokkaampi. Asiakkaiden kokemusten perusteella operointia ja huoltoa on yksinkertaistettu, kertoo Haapakoski tuotekehityksestä.
Toimintavalmiin pienvoimalan veroton hinta on noin 227 000 euroa ja toimitusaika tällä hetkellä 12–16 viikkoa. Haapakoski toteaa laitteiden valmistuskustannusten nousseen viime aikoina noin 30 %. Hyvä seikka on kuitenkin se, että nyt kun tuotetta on yksinkertaistettu ja sen teho on noussut merkittävästi, on hinta suhteutettuna tuotettuihin tehoihin saatu laskemaan.
Pienvoimalat valmistetaan Limingan Tupoksessa sijaitsevalla tehtaalla. Suunnittelu, kokoonpano ja testaus hoidetaan Volterin omalla tiimillä, kuten myös tekninen tuki ja asiakaspalvelu. Niistä vastaa Volterin jälkimarkkinointi-insinööri Tomi Koskela.
”Palvelen asiakkaitamme Japanista Kanadaan. Esimerkki varaosatarpeiden tai poikkeamatilanteiden kanssa he voivat olla suoraan yhteydessä minuun tai hyödyntää automaatiojärjestelmää. Meillä on tuttavallinen meininki, ja on ollut mukava päästä kehittämään tuotettamme asiakaskokemusten perusteella”, sanoo Koskela.
Koskelan mukaan pitkälle automatisoitu laite on erittäin helppokäyttöinen. Sen perusoperointi on yksinkertaista, ja esimerkiksi maatiloilla monet laitteet ovat monimutkaisempia.
Walter tuottaa sähköä kaasuttamalla puuhaketta: Hake ohjataan noin 1000-asteiseen kaasuttimeen ja kuumennetaan matalassa happitasossa. Muodostuva kaasu toimii polttoaineena moottorille, joka pyörittää energiaa tuottavaa generaattoria. Prosessissa syntyy lämmintä vettä, jota voi käyttää esimerkiksi lattialämmityksessä.
– Monilla maatiloilla hake voidaan tehdä omasta puusta ja samalla toteutetaan kestävää metsänhoitoa. Uusiutuvan energian lisäksi iso etu on myös se, ettei sähköntuotanto ole keleistä kiinni, kertoo Jarno Haapakoski.
Yksi Walter-voimalaitos tuottaa sähköä 50 ja lämpöä 130 kilowattia. Voimala kuluttaa 5,5 kuutiometriä puuhaketta vuorokaudessa, ja niitä voi yhdistää energiantuotannon skaalaamiseksi.
Hyvässä vireessä uusiin avauksiin
Volterin pienvoimaloiden päämarkkina-alue on viime vuosina ollut Japani. Siellä pienvoimalaitoksia käytetään paljon yrityksissä ja myös energiapuistoissa, jotka tuottavat sähköä lähialueilleen. Vientiä on myös Ruotsiin ja Norjaan, jossa asiakkaita ovat pääasiassa maatilalliset.
Volter on hiljattain käynnistänyt tuotteistuspalvelun, joka keskittyy cleantech-tuotteisiin: asiakkaan tuotteen prototyyppi kehitetään nopeasti ja kustannustehokkaasti kaupalliseksi tuotteeksi. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna yli 50 prosenttia, ja toimitusjohtaja Haapakosken mukaan positiivinen vire jatkuu.