Muutos käytettyjen autojen markkinalla – Nämä autot ovat halutuimpia juuri nyt
Suomen suurin autoliikkeiden kilpailutuspalvelu AutoVex on avannut alkuvuoden myyntitilastojaan jotka paljastavat merkittävän muutoksen autokaupassa viime vuoteen verrattuna. Viimeisen kahden vuoden aikana, kuluttajat ovat myyneet autojaan 350 miljoonan euron edestä palvelun kautta autoliikkeille ympäri Suomen.

Käytettyjen autojen kauppa on tänä vuonna käynyt edellisen vuoden tahtiin. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Suomessa myytiin Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan 130 669 henkilöautoa, viime vuonna 128 978. Maailmantilanne ja siitä johtuva alentunut kuluttajaluottamus näkyy kuitenkin autokaupoilla eri tavoin.
Autojen ajokilometrit nousseet ja keskihinta laskenut
Tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä autoliikkeet ovat ostaneet AutoVex palvelun kautta kuluttajilta todella aktiivisesti alle 25 000 euron autoja, mediaanihinnan asetuttua 14 350 euroon. Tämä on huomattavasti alhaisempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, jolloin mediaanihinta oli 18 000 euroa. Autojen mediaani vuosimalli pysyi samana, vuodessa 2016.
Myös autojen ajokilometreissä on tapahtunut selkeä muutos. Tänä vuonna AutoVexin kautta myytyjen autojen mediaani ajokilometrit ovat 110 551 km, viime vuonna vastaava luku oli 92 205 km.
Erityisesti yli 40 000 euron arvoisten autojen myynti oli alkuvuonna edellisvuotta vähäisempää, joka vaikuttaa tilastoihin merkittävästi. Kyseiset autot kun ovat keskiarvoa uudempia, vähemmän ajettuja sekä kalliimpia.
Sähkö- ja hybridiautojen osuus myynnistä laskenut
Kun kysyntä siirtyy edullisempiin autoihin, on odotettua että sähkö- ja hybridiautojen myynti laskee, koska ne ovat kalliimpia kuin bensiini ja dieselkäyttöiset autot keskimäärin.
Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana AutoVex palvelun kautta myytiin viime vuoteen verrattuna 59 % vähemmän sähköautoja ja 20 % vähemmän hybridiautoja. Vastaavasti bensiinikäyttöisten autojen myynti nousi 22% ja dieselautojen myyntimäärät pysyivät kutakuinkin ennallaan.
“Viime vuonna koimme sähkö- ja hybridiauto buumin jossa ne käytännössä revittiin käsistä, jopa uuden vastaavan auton hintaa korkeammalla tarjouksella. Nyt markkina on tasaantunut, mutta autoliikkeet ovat edelleen kiinnostuneita kalliimmistakin sähkö- ja hybridiautoista ja tekevät niistä aktiivisesti tarjouksia” kertoo AutoVexin analytiikasta vastaava Mikko Peltomäki.
Vaikka sähköautojen myynti on laskenut prosentuaalisesti voimakkaasti, on huomioitava että kappalemäärissä mitattuna niiden osuus kokonaismyynnistä vaihtoautomarkkinoilla on edelleen alhainen. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sähköautojen osuus AutoVexin kautta myydyistä autoista oli 4,1%, tänä vuonna 1,6%.

Myytyjen autojen jakauma käyttövoimittain vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2023 ja 2022.
Kevät ja kesä kiihdyttävät autokauppaa
Kevään lähestyessä autoliikkeet täyttävät varastojaan pystyäkseen vastaamaan kasvavaan kysyntään. Käytettyjen henkilöautojen rekisteröinnit kasvoivat jo maaliskuussa 14 % helmikuuhun verrattuna, ja kasvun odotetaan jatkuvan syksyyn asti niin kuin aiempina vuosina.
AutoVex palvelussa tämä näkyy jo jokaisella osa-alueella, autoja lisätään enenevässä määrin myyntiin ja autoliikkeiden aktiivisuustaso sekä kauppahinnat ovat nousussa.
”Kun autoliikkeet ovat samanaikaisesti kasvattamassa varastojaan, kilpailu parhaista vaihtoautoista käy kiivaana, joka on kuluttajan kannalta tietenkin positiivinen asia. Autoliikkeillä on nyt ostohousut jalassa joten mikäli auton vaihto tai siitä luopuminen on ollut ajatuksissa, nyt on hyvä aika hyödyntää suotuisa markkinatilanne” vinkkaa AutoVexin toimitusjohtaja Sebastian Frick.
AutoVexin kautta myytyjen autojen Top 10 (Q1 2023)
- VW Golf
- Skoda Octavia
- Mercedes C
- Toyota Yaris
- Nissan Qashqai
- Toyota Corolla
- Ford Focus
- Toyota Auris
- VW Passat
- Mercedes A