Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Norwegian sai aikaan vahvat liikenneluvut helmikuussa

Norwegianilla oli 1,2 miljoonaa matkustajaa helmikuussa ja käyttöaste oli 84 prosenttia. Lentoyhtiön talvilomamatkojen kysyntä on ollut korkeaa. Yhtiö valmistautuu nyt ottamaan vastaan sekä liike- että vapaa-ajan matkustajat, kun se lisää kapasiteettiaan talviaikataulusta kesäaikatauluun siirryttäessä.

Helmikuussa Norwegianilla oli 1,2 miljoonaa matkustajaa. Siinä on 83 prosentin kasvu viime vuoden vastaavaan kuukauteen. Käyttöaste oli 84 prosenttia. Monet pohjoismaiset matkustajat käyttivät hyväkseen talvilomia ja lensivät Norwegianilla lämpimiin kohteisiin Välimerellä ja suosittuihin talvikohteisiin Alpeilla. Lisäksi suuri määrä matkustajia varasi talvilomaviikkojen aikana pääsiäismatkoja, pitkiä viikonloppuja toukokuussa ja kesälomalentoja Norwegianilla.

– Olemme tyytyväisiä viime kuun liikennelukuihin ja erityisen mielissämme olemme 84 prosentin käyttöasteesta. Se osoittaa Norwegianin kyvyn tarjota houkutteleva tuote matkustajille läpi koko vuoden ja jopa talvikauden hiljaisempien kuukausien aikana. Korkea käyttöaste nostaa myös polttoainetehokkuuttamme ja on tärkeä parametri kestävän kehityksen näkökulmasta, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Norwegianilla oli 1 173 408 matkustajaa helmikuussa, mikä on 83 prosenttia enemmän kuin helmikuussa 2022. Kapasiteetti (ASK) oli 1 826 miljoonaa istuinkilometriä ja myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) oli 1 530 miljoonaa istuinkilometriä. Helmikuussa Norwegian liikennöi keskimäärin 64 lentokonetta ja lensi 99,4 prosenttia aikataulun mukaisista lennoista. Täsmällisyys, mitattuna lentojen määrällä, jotka lähtivät 15 minuutin sisällä aikataulun mukaisesta ajasta, oli 85,4 prosenttia helmikuussa.

Kesäaikatauluun valmistautuminen

– Olemme innostuneita ja hyvin valmistautuneita siirtymään kohti kesää. Kesäaikataulumme käynnistyy maaliskuun lopulla ja otamme parhaillaan vauhdilla vastaan uusia lentokoneita ja työkavereita, jotta voimme vastata varauksissamme näkyvään korkeaan kysyntään. Sen lisäksi, että olemme erittäin arvostettu lentoyhtiö vapaa-ajan matkustajien keskuudessa, meillä on myös vankka kysyntä liikematkasegmentissä. Tämä osoittaa selvästi, että meillä on houkutteleva tarjonta sekä pohjoismaisille liike- että vapaa-ajan matkustajille, sanoo Karlsen.

Nykyaikaisten ja polttoainetehokkaiden lentokoneiden toimitus, uuden henkilöstön palkkaaminen ja joidenkin asiakaspalvelutehtävien ulkoistusten purkaminen Oslon Gardermoenin lentoasemalla ovat esimerkkejä toimista, joita Norwegian tekee, jotta se voi tarjota asiakkaille houkuttelevan tuotteen tulevina kuukausina.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi