Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Norwegianin kesäohjelman aloitus on vahva

Norwegianilla oli 1,7 miljoonaa matkustajaa ja 83 prosentin käyttöaste huhtikuussa. Vahva varauskehitys jatkuu, kun lentoyhtiö valmistautuu kiireiseen kevät- ja kesäkauteen. Lentoyhtiö odottaa kesästä yhtä historiallisesti vahvimmista kesistään.

– Olemme tyytyväisiä tämän kuukauden liikennelukuihin. Huhtikuu on ensimmäinen täysi kuukausi, jolloin kesäaikataulumme on voimassa, ja tarjoamme enemmän reittejä ja useampia lentoja moniin kohteisiimme Pohjoismaissa ja Euroopassa. Olemme erityisen mielissämme siitä, että varaustilanne jatkuu vahvana ennen kesäkauden alkua, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Norwegianilla oli 1 672 455 matkustajaa huhtikuussa, mikä on 19 prosenttia enemmän kuin samana ajankohtana viime vuonna. Kapasiteetti (ASK) oli 2 672 miljoonaa istuinkilometriä ja myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) oli 2 221 miljoonaa istuinkilometriä. Huhtikuussa Norwegian liikennöi keskimäärin 71 lentokonetta ja aikataulun mukaisten toteutuneiden lentojen osuus oli 99,2 prosenttia. Toimintoihin vaikutti luminen sää Oslo-Gardermoenin lentoasemalla huhtikuun 25. päivä. Se aiheutti merkittäviä myöhästymisiä ja noin puolet tämän kuukauden peruutuksista. Täsmällisyys, mitattuna lentojen määrällä, jotka lähtivät 15 minuutin sisällä aikataulun mukaisesta ajasta, oli 83,4 prosenttia huhtikuussa. Kaikista lähteneistä lennoista 95,6 prosenttia saapui kuitenkin aikataulussa tai tunnin sisällä aikataulun mukaisesta saapumisajasta.

Myönteinen näkymä kesäkuukausiin

Huhtikuussa matkustajat hyödynsivät pääsiäisen ja alkukevään matkoillaan lisääntynyttä reitti- ja kohdevalikoimaa. Norwegianin myönteinen varaustilanne jatkuu toukokuussa.

– Olemme erittäin iloisia, että yhä useammat matkustajat valitsevat Norwegianin lennot. Odotan innolla, että voimme toivottaa uudet ja vanhat matkustajat tervetulleiksi lennoillemme kesällä, josta näyttäisi tulevan Norwegianin kaikkien aikojen vahvin kesä. Suosittelemme, että asiakkaat, joiden pitää matkustaa määrättyinä päivinä ja määrättyihin kohteisiin, varaavat lippunsa mahdollisimman pian, sillä koneemme täyttyvät vauhdilla vilkkaimpina matkustusajankohtina, sanoo Karlsen.

Lisäksi Norwegianin lentomatkojen kysyntä kasvaa tällä hetkellä toukokuun juhlapyhien ympärillä erityisesti Espanjaan, Italiaan ja Ranskaan. Norwegian on lisännyt lähtöjä Barcelonaan, Palmaan ja Malagaan vastatakseen kysyntään.

Norwegianin ja Widerøen asiakkaat voivat nyt lentää yhdellä lipulla molempien lentoyhtiöiden verkostoissa. Tämä on jälleen yksi askel, jolla tarjotaan saumatonta matkustamista ja parannetaan asiakaskokemussa molemmissa lentoyhtiöissä. Toistaiseksi lippuja voi ostaa Widerøen verkkosivustolta ja matkatoimistoista. Myös Norwegian voi tulevaisuudessa myydä yhdistettyjä lippuja omalla sivustollaan ja sovelluksessaan.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi