Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Pakettien määrän kasvu taittui – lehtien ja kirjeiden jakelumäärissä ei yllätyksiä

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin julkaiseman vuosittaisen postimarkkinaselvityksen mukaan pakettien määrä kääntyi pieneen laskuun verkkokaupan vanavedessä vuonna 2022. Kirjeiden ja lehtien jakelumäärät jatkoivat laskua edellisen vuoden tahdissa.

Vuoden 2022 postimarkkinaselvitystä varten Traficom on kerännyt tietoa alan toimijoilta eri postilähetyslajien volyymien kehityksestä.

Digitalisaatio ja talouden suhdanteet vaikuttavat jakelumäärien kehitykseen

Vuonna 2022 Suomessa ja maailmalla vaikuttaneet tapahtumat heijastuivat talouden suhdanteisiin, jotka edelleen vaikuttivat postilähetysten markkinoiden kehittymiseen. Entuudestaan tuttua oli digitalisaation vauhdittama paperipostin laskeva trendi, joka jatkui aiempien vuosien tapaan. 

Pakettilähetysten osalta puolestaan kehityksen suunta muuttui ainakin väliaikaisesti, kun ostovoiman laskun ajama vähittäiskaupan jarrutus ulottui myös verkkokauppaan ja taittoi pakettien määrän pitkään jatkuneen kasvun.

Postimarkkinaselvitys 2022

Tutkimuksen avulla seurataan postitoimialan markkinakehitystä sekä tuotetaan tietoa Euroopan komission (Eurostat), Maailmanpostiliiton (UPU) sekä muihin tietotarpeisiin.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tehtävänä on valvoa postilain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Osana valvontatehtäväänsä Traficom seuraa postilähetyspalvelujen markkinoiden kehitystä Suomessa. Seurannan piiriin kuuluvat eri postilähetyslajit; kirjeet,  lehdet, osoitteeton jakelu ja paketit. Traficom julkaisee vuosittain postimarkkinaselvityksen, joka perustuu alan toimijoilta kerättyyn tietoon.


Postimarkkinaselvitys 2022

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi