Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Ryanair lentää edelleen Bergamoon Lappeenrannan kentältä kaksi kertaa viikossa

Saimaan lentoasema säätiö sr ja Ryanair ovat allekirjoittaneet sopimuksen markkinointiyhteistyöstä ajalle 1.4.2023–31.3.2024.

– Sopimus koskee yhtä kohdetta, eli Bergamoa, kertoo Saimaan lentoasemasäätiön toimitusjohtaja, Lappeenrannan sidosryhmäjohtaja Johanna Väyrynen Lappeenrannan kaupungilta.

– Näin ollen Bergamon lennot jatkuvat vuonna 2023 viime vuoden tapaan. Milan Bergamo on Pohjois-Italiassa, se on Milanon kakkoskenttä ja lähellä sekä järviseutua että Alppeja.

Lappeenrannan kaupunki pitää lentojen jatkumista ja lentokentän toimintaa hyvin tärkeänä. Se on keskeisessä roolissa Saimaan matkailun edistämisessä. Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan matkustajamäärä vuonna 2019 oli noin 83 000. Selvitys osoitti, että lentomatkailun kokonaistulovaikutus vuodessa Etelä-Karjalaan oli kaikkiaan 3,8 miljoonaa euroa.

– Tämä suuruusluokka on linjassa myös Visit Finlandin ja muiden skandinaavisten tutkimusten kanssa, Väyrynen sanoo.

– Jatkuvan kyselytutkimuksen mukaan saapuvista eurooppalaisista Etelä-Karjalaan jää jopa 60 % ja osuus on ollut kasvussa. Täyttöasteet ovat olleet erinomaisia, kesäkaudella yli 90 %.

Lappeenrannan lentoasemalla on laaja merkitys: Sen kautta toteutetaan Charter-, taksi- ja muita liike-elämän kannalta olennaisia lentoja. Unohtaa ei sovi myöskään huoltovarmuus- ja turvallisuusnäkökulmaa.

Väyrynen haluaa painottaa myös ympäristönäkökulmaa.

– Huomioitavaa on sekin, että sähköinen ilmailu lähitulevaisuudessa muuttaa ratkaisevasti ympäristökuormitusta, hän sanoo.

– Lisäksi lentoasema on valtakunnallisesti arvokas paahdeympäristö, jossa on uhanalaisia perhosia, hyönteisiä ja kasveja.

LUT-yliopisto, Etelä-Karjalan Kauppakamari ja Etelä-Karjalan Yrittäjät painottavat lentoaseman merkitystä ja suoria kansainvälisiä lentoja. Niiden mukaan lentokenttä on olennainen osa Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan yleistä vetovoimaa ja sitä kautta tulevia investointeja.

Markkinointisopimuksen lisäksi Lentoasema Oy:llä on voimassa oleva sopimus lentokenttämaksuista, joka sisältää lennonvarmistuksen, laskeutumismaksut, pelastuspalvelun, terminaalitoiminnot eli lähtöselvitys ja turvatarkastus. Moniosaajat hoitavat myös koneen lastauksen, tankkauksen sekä jäänpoiston. Toiminta on hyvin kustannustehokasta verrattuna vastaavan kokoisiin lentoasemiin.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi