Maxpo 2025 -messuilla ensiesittelyssä itsenäinen työkoneparvi
Tervetuloa Suomen suurimmille maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden Maxpo-messuille ja tiedotustilaisuuteen torstaina 28.8. klo 12.30 Hyvinkään lentokentälle.

Maxpo on tänä vuonna entistäkin suurempi ja messualueella on paljon nähtävää – isoja koneita ja työnäytöksiä. Komeassa tapahtumassa on koneita yhteensä useiden kymmenien miljoonien arvosta!
Uusien koneiden lisäksi messuilla on autonomisen työkoneparven ensiesiintyminen. Neljä työkonetta tekevät tienpätkää niin, ettei niissä ole ohjaajaa vaan koneet toimivat kauko-ohjauksessa ja osin autonomisesti. Tällaista ei ole nähty koskaan aikaisemmin Suomessa. Oulun yliopiston SWARM-hanke on maarakennuskalustojen autonomisen yhteistyön tutkimusprojekti, joka tutkii ja kehittää työkoneparvea ja sen automaattista ohjausta infrastruktuurin rakennustyömaalla. Maxpo 2025 -messuilla esitellään hankkeen tuloksia ja päästään ensimmäistä kertaa näkemään ja kuulemaan viiden miljoonan euron hankkeen tuloksista.
Messuilla kisataan ensimmäistä kertaa järjestettävässä Golden Crane Competition 2025 -kisassa ajoneuvonosturikuljettajien Euroopan mestaruudesta.
Suomen suurin maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden erikoisnäyttely Maxpo järjestetään 21. kerran torstaista lauantaihin 28.8. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä. Tapahtumaan osallistuu 250 yritystä. www.maxpo.fi
Maxpossa esitellään maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa. Maxpo-messut järjestää Helsingin Messukeskus Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta.