Päihtyneet kuskit, puhelimet, hirvet ja peurat sekä sähköpotkulaudat ovat suomalaisten yleisimpiä pelkoja liikenteessä, selviää LähiTapiolan teettämästä kyselystä. Vappuna on olennaista tiedostaa, että alkoholi lisää riskejä liikenteessä myös silloin, kun promillemäärät jäävät alle rattijuopumuksen rajan.
Uusissa autoissa on yhä enemmän ajoa avustavia järjestelmiä, mutta vastuu ajamisesta on aina kuljettajalla. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on saanut viime kuukausina ilmoituksia yllättävistä tilanteista, joissa ajoneuvojen järjestelmät ovat toimineet odottamattomasti – esimerkiksi auto on alkanut yllättäen hidastaa nopeutta kesken ajon.
Pohjoismaiden suurimman rengas- ja autohuoltoketjun Vianorin tuoreet tiedot paljastavat, että joka seitsemännellä rengashotellin asiakkaalla on kesärenkaat, jotka eivät täytä turvallisuusstandardeja, ja joita suositellaan vaihdettavaksi. Mittaus kattaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa noin 80 000 henkilöautoa, joiden renkaita varastoidaan Vianorin rengashotelleissa.
Suomen rautateiden turvallisuustilanne pysyi hyvänä myös vuonna 2023. Matkustajaturvallisuus säilyi erinomaisella tasolla ja tasoristeysonnettomuuksien määrä oli seurantahistorian alhaisin. Tasoristeysonnettomuuksista seurasi valitettavasti edellistä vuotta enemmän henkilövahinkoja. Tasoristeysturvallisuuden parantamiseksi tehdään töitä koko rataverkon kattavasti. Tiedot käyvät ilmi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin rautateiden turvallisuuden vuosikertomuksesta.
Koulutielle astelee 54 000 ensiluokkalaista ja kaikkiaan yli puoli miljoonaa peruskoululaista. Se tuo ison muutoksen liikenneympäristöön ja vaatii aikuisilta valppautta. Vastuu on jokaisella kuljettajalla. SKALin barometrikyselyn mukaan kuljetusyrittäjät toivovat, että kouluissa annettaisiin nykyistä enemmän liikennekasvatusta, ja lasten tietoisuutta raskaan liikenteen katvealueista lisättäisiin. Yrityksissä on myös halukkuutta tehdä liikennekasvatustyötä.
Onnettomuustietoinstituutin juuri julkaistussa teemaraportissa on tarkasteltu vuosina 2018–2022 maanteillä tapahtuneita kuolemaan johtaneita suistumisonnettomuuksia. Viiden vuoden aikana tapahtui 180 suistumisonnettomuutta, joissa menehtyi 198 henkilöä. Suistumisia aiheuttivat pääasiassa kuljettajien ajokunnon puutteet, eivät olosuhteet. Raportin tiedot perustuvat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimiin onnettomuuksiin.
Euroopan eri maiden autoliittojen ja kuluttajajärjestöjen yhteistyössä toteuttamassa turvaistuintestissä tutkittiin yhteensä 24 erikokoisille lapsille tarkoitettua turvaistuinta. Istuimista peräti 15 sai kokonaisarvosanan hyvä ja seitsemän istuimen arvosanaksi tuli tyydyttävä. Kaksi istuinta hylättiin eikä niiden hankintaa ja käyttämistä voi suositella.
LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan jopa neljä viidesosaa suomalaisista pitää sähköpotkulautoja melko tai hyvin vaarallisina. Sähköpotkulautojen liikennevakuuttaminen lakiuudistuksen mukaisesti parantaa teillä liikkujien turvaa, mutta niille tarvitaan myös promilleraja, linjaa LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri.
Tuulilasin eheys ja puhtaus on tärkeää liikenneturvallisuuden kannalta erityisesti näin keväällä, kun aurinko paistaa matalalta ja aiheuttaa tuulilasiin häikäisyä ja heijastuksia. Pääsiäisenä voit tarkistuttaa autosi tuulilasin kunnon ilmaiseksi Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa, Lohjalla, Oulussa, Raisiossa ja Tampereella.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tuore tutkimus seutu- ja yhdysteiden ajonopeuksista paljastaa, että keskinopeudet ylittävät usein voimassa olevat nopeusrajoitukset. Vuosien 2021–2023 aikana kerätty aineisto yli 2000 mittauspisteestä osoittaa, että erityisesti seututeillä ajetaan usein ylinopeutta, kun taas yhdysteiden nopeudet vaihtelevat tien ominaisuuksien mukaan.
Kun hälytysajoneuvo lähestyy hämärään aikaan Oulun Saaristokadulla risteystä, katuvalaistus säätyy automaattisesti normaalia kirkkaammaksi. Kyseessä on Oulun kaupungin ja maailman johtavan valaisinvalmistaja Signifyn käynnistämä kokeilu. Sen tarkoituksena on testata, voidaanko katuvalaistusta kirkastamalla lisätä liikenneturvallisuutta ja helpottaa hälytysajoneuvojen liikkumista kaupungeissa.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt valtionavustusta liikkumisen ohjauksen ja liikenneturvallisuuden hankkeisiin sekä kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmiin kunnille ja muille toimijoille yhteensä liki 1,5 miljoonalla eurolla. Avustuksilla tuetaan kestäviä ja aktiivisia liikkumistottumuksia ja parannetaan liikenneturvallisuutta.
Lokakuun pakkasyöt ja lumisateet saivat monet vaihtamaan talvirenkaat tavanomaista aikaisemmin. Autojen leasingiin ja autokannan hallinnan palveluihin erikoistuneen Drivalian (ent. LeasePlan) tilastoista selviää, että viime viiden talvikauden aikana on kitkarenkailla autoilevien vahinkotiheys ollut 4,4 prosenttiyksikköä suurempi nastarenkailla ajaviin verrattuna. Kitkarenkaat valitaan yhä useamman työsuhdeauton alle.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi