Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kilometrikorvausmalli syventää talouden kuoppaa

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ vastustaa eduskunnan käsiteltäväksi edennyttä kilometrikorvausjärjestelmän muutosta. SMKJ:n tarjoama vaihtoehtoinen malli toisi paremmin tuloa valtiolle ja jättäisi pois leikkurimallin negatiiviset talousvaikutukset.

SMKJ:n ehdottamassa juustohöylämallissa jokaisesta työnantajan maksamasta kilometrikorvauksesta leikattaisiin yksiselitteisesti viisi prosenttia eli hieman yli kaksi senttiä valtiolle. Korvaustaso laskettaisiin kuten ennenkin. Tämä malli takaisi valtiolle 50 miljoonan euron varman tulovirran jo yhden vuoden aikana.

– Erikoista on, että perustellut näkemyksemme verotuotto-oletusten hataruudesta on ymmärretty ja otettu huomioon, mutta silti asia menee ankaralla leikkurimallilla eteenpäin, toteaa SMKJ:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen.

Valtiovarainvaliokunnan oman mietinnönkin mukaan nyt käsiteltävän esityksen verotuottovaikutus riippuu ratkaisevasti siitä, miten muutos otetaan huomioon työnantajan ja työntekijän välisissä sopimuksissa ja sen mielestä valtiovarainministeriön esittämiin verotuottolukuihin sisältyy merkittäviä varaumia.

Juustohöylämalli toisi aidosti tuloa valtiolle

Kilometrikorvauksia maksetaan verohallinnon tietojen mukaan yksityisellä sektorilla 2 392 miljoonalta kilometriltä.

– Tässä ”-2,25 senttiä valtiolle -juustohöylämallissa” valtio saisi suoraan yli 50 miljoonaa euroa varmaa tuloa. Tuo 50 miljoonaa olisi myös enemmän kuin se 10–20 miljoonaa, joka voi tulla leikkurimallin autoverovaikutukseksi. Varsinkin kun tuossa 10–20 miljoonassa on siis miinusmerkki edessä, autoverotulot tippuvat valtion leikkurimallin myötä, Häkkinen toteaa.

– Leikkaukset tukahduttavat toteutuessaan taloudellista toimintaa, ne eivät tue talouskasvua ja niillä on merkittäviä työntekoa ja yrittäjyyttä rajoittavia vaikutuksia. Leikkaukset eivät olisi tarpeen, kun osaamme jo aavistaa, mikä on maan talouskehitys vuosina 2013–2014.

Palkansaajia ja yrittäjiä hiertänyt kilometrikorvausjärjestelmän muutosasia on tänään torstaina 22.11. ensimmäisessä varsinaisessa eduskunnan täysistuntokäsittelyssä.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi