Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Varkaudet tavara-autoista kasvussa

Teksti Tero Tuisku

Toimitusjohtaja Petri Kelo LogiSec Oy:stä korostaa, että yritysten kannattaa täällä Suomessakin varautua varkauksien kasvuun maantiekuljetuksissa.
Toimitusjohtaja Petri Kelo LogiSec Oy:stä korostaa, että yritysten kannattaa täällä Suomessakin varautua varkauksien kasvuun maantiekuljetuksissa.
Varkaudet tavara-ajoneuvoista ovat lisääntyneet Euroopassa vuodesta 2011 vuoteen 2012 peräti neljänneksen verran. Lähes puolet lisääntyneistä varkauksista raportoidaan Saksassa. Toimitusjohtaja Petri Kelo LogiSec Oy:stä kuitenkin varoittaa, että täällä Suomessakin on syytä varautua varkauksien lisääntymiseen.

Toimitusjohtaja Petri Kelo LogiSec Oy:stä kertoi Logproof-hankkeen loppuseminaarissa tietoja maantiekuljetuksissa tapahtuvista varkauksista. Hänen mukaansa varkaudet ovat viime aikoina raaistuneet. Samalla varkauksia tehdään kuitenkin aikaisempaa kekseliäämmin ja sitä kautta huomaamattomammin.

Eniten varkauksia raportoidaan Euroopan maista Saksasta, Belgiasta, Hollannista, Italiasta, Ranskasta ja Englannista. Suomi ei vielä kuulu likikään varkauksien kärkimaihin. Petri Kelo kuitenkin varoittaa, että täälläkin tilanne pahenee koko ajan.

– Tästä huolimatta monilla yrityksillä ei ole omaa turvallisuuspolitiikkaa. Yrityksessä on voitu tehdä riskienkartoitus mutta se koskee vain ehkä rahoitusta ja muuta operatiivista johtamista. Mutta kun mennään lattiatasolle, tilanne on heikompi. Voi olla niinkin, että toimitusjohtaja ei olekaan oikea henkilö tekemään lattiatason riskienarviointia, Kelo toteaa.

Petri Kelo perusti LogiSec Oy:n viitisen vuotta sitten. Hän työskenteli aikaisemmin johtotehtävissä TNT Expressissä 15 vuoden ajan. LogiSec Oy:n bisnesideana on kuljetusten ja toimitusketjujen kokonaisturvallisuus. Yritys tarjoaa muun muassa ajoneuvojen seurantaa ulkomaisissa kuljetuksissa. LogiSec Oy:llä on toimipiste ja hälytyskeskus Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

LogiSec Oy on kouluttanut monia kansainvälisiä suuryrityksiä muun muassa AEO- (Authorized Economic Operator) ja TAPA-kokonaisturvallisuuteen (Transported Asset Protection Association). Petri Kelo itse toimii oman toimensa ohella myös TAPA-kouluttajana. Tässä tehtävässä hän kiertää maailmaa kouluttamassa esimerkiksi TAPA-yhteisön jäsenyrityksiä. Lisäksi hän on antanut turvallisuuskoulutusta jo tuhansille kuljettajille ympäri maailmaa.

Suomalaisten valttina rehellisyys

Kelo korostaa, että lähtökohtaisesti suomalaiset tavara-autojen kuljettajat ovat rehellisiä.
– Kun olen kertonut tämän ulkomaisissa seminaareissa, minulle nauretaan. Selvää on, että keskieurooppalaisten kuljettajien rehellisyys ei ole realiteetti. Kuitenkin meilläkin pitää pikku hiljaa varautua siihen, että suomalaiskuljettajatkin voivat varastaa kuormasta.

Kelo kertoo olleensa hiljattain asiantuntijana Pohjanmaalla oikeudenkäynnissä, jossa käsiteltiin Italian Milanossa tapahtunutta tavara-auton varkautta.
– Kuljettaja oli mennyt huoltoasemalla vessaan jättäen auton pihalle. Pahaksi onneksi avain oli jäänyt virtalukkoon. Kun kuljettaja kymmenen minuutin kuluttua palasi paikalle, koko auto lasteineen oli kadonnut.

Kelo muistuttaa, että eräissä Etelä-Euroopan maissa on laittomasti maahan tulleita henkilöitä. Heitä pestataan tekemään tällaisiakin ryöstökeikkoja, joten varovaisuus on tarpeen.
Petri Kelo osallistui lokakuussa Berliinissä järjestettyyn TAPA-seminaariin.

– Paikalla oli Berliinin alueen poliisiylikomisario, jota seminaariosallistujat kuuntelivat innokkaasti. Hänen kertomansa mukaan Berliinissä varkaustilanne on päässyt pahaksi. Vaikka yritys antaisi tiedon rikoksesta ja tekisi poliisille valmiin rikostutkinnan, tämä ei välttämättä johda haluttuun lopputulokseen.

Miljardihävikkiä kuljetusketjussa

Euroopan vuosittainen kuljetusketjuhävikki on noin 8,2 miljardia euroa. Peräti 75 prosenttia hävikistä tapahtuu maantiekuljetuksissa. Terminaalien ja varastojen osuus on noin 22 prosenttia. Loppuosa hävikistä tapahtuu lentoasemilla.

– Suuri osa maantieliikenteen hävikistä tapahtuu pysähdyspaikoilla teiden varsilla, huoltoasemilla ja levähdyspaikoilla. Ne eivät tosiaankaan ole turvallisia Keski-Euroopan maissa, mutta Suomessa tilanne on parempi ainakin toistaiseksi.

Erityistä huolta aiheuttaa se, että nykyään varkaus voidaan tehdä jopa noin sadan kilometrin tuntivauhdilla etenevästä tavara-ajoneuvosta. Tämä on vahvistettu poliisihelikopterin ottamasta videofilmistä. Operaatio toteutetaan siten, että rikollisten pienempi auto seuraa liikkeellä olevaa rekka-autoa. Jossain kohdassa auto ajaa miltei kiinni rekka-auton perään. Varkaat kiipeävät vauhdissa pienemmän auton konepelliltä rekka-auton tavaratilan takaoville ja avaavat ne. Saaliiksi heille kelpaa mikä tahansa arvokas ja nopeasti rahaksi muutettava tavara.
– Venäjällä hämmästeltiin jo vuonna 2008, mihin ihmeeseen tavara katoaa autosta kun pysähdyksiä ei oltu tehty. Vasta huolellinen tutkinta paljasti asian. Ei tällainen rikollisuus ole ihan jokapäiväistä, mutta kuukausittain tätä tapahtuu, Petri Kelo muistuttaa.

————–

Häiriöttömiin toimitusketjuihin

Vuosina 2011-2013 toteutetun Logproof-hankkeen tavoitteena oli eteneminen kohti häiriöttömiä toimitusketjuja. Tavoitetta tuettiin tuottamalla tietoa häiriöttömyyden arvosta eri osapuolten näkökulmista, uusilla kansainväliseen liiketoimintaan tarkoitetuilla palvelutuotteilla sekä kehittämällä toimitusketjujen tehokkuutta parantavia häiriönhallinnan ratkaisuja.
Hankkeen mukaan toimitusketju on häiriötön, kun toimitukset ovat hallinnassa laadukkaasti, turvallisesti ja halutussa aikataulussa.

Häiriöitä toimitusketjuun aiheuttavat muun muassa kehnot säät, kaluston tai rahdin rikkoutuminen, kapasiteettiongelmat sekä varkaudet. Häiriöiden torjuntaan käytettävien kustannusten ja resurssien pitää olla oikeassa suhteessa saavutettaviin hyötyihin nähden.

Logproof-hankkeen toteuttajia olivat Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusyksikkö Technology Business Research Center yhdessä Transbox Oy:n, CHS Logistics Oy:n, Confidex Oy:n, Lars Krogius Oy:n sekä Tamlink Oy:n kanssa. Hanke on tukenut toimitusketjuissa toimivien yritysten liiketoimintaa ja kansainvälistymistä.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi