Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Rengashuolto teknistyy ja täsmentyy

rengashuoltoRaskaan liikenteen säännöllisen rengashuollon tavoitteena on säästää polttoainekuluja ja lisätä tuottavuutta. Volvo Trucks pyrkii rengasmarkkinoille tarjoamalla asiakkailleen uuden renkaiden analysointipalvelun.

Teksti ja kuvat Sari Järvinen

[rivi korkeus=1]

Tom Kinnunen asettaa mittauslaitteen pään kuorma-auton renkaan uralle. Laitteesta lähtee johto reilun kännykän kokoiseen laitteeseen, joka piippaa.

Kinnunen siirtää mittauslaitteen pään toiseen kohtaan rengasta. Taas piippaus. Hän toistaa saman vielä kolmannesta kohtaa. Homma on valmis.

– Nyt renkaan urasyvyys- ja rengaspainetiedot on siirretty raportin muodossa pilvipalveluun, josta me Volvolla pystymme ne poimimaan ja toimittamaan asiakkaalle joko sähköisesti tai antamaan ne paperiversiona asiakkaalle autoa noutaessa. Volvo Truck Center Turun huoltopäällikkö Tom Kinnunen sanoo.

Mittaus tehtiin Michelinin iCheckmittarilla. Kinnusen kädessään pitämä laite oli vuoden 2016 alussa ensimmäinen Euroopassa.

– Säännöllisen renkaiden seurannan myötä osataan paremmin ennakoida ja seurata renkaiden kulumista. Nyt osaamme esimerkiksi ehdottaa, että kun auto tuodaan seuraavaan sovittuun huoltoon, voisimme hankkia samalla tarvittavan määrän renkaita valmiiksi ja asentaa ne paikoilleen. Tai huomaamme, jos joku rengas on alkanut kulua kantilleen, voimme ehdottaa sen kääntämistä. Laite sopii myös muiden rengasvalmistajien renkaiden mittaukseen.

 

>> Lue koko artikkeli ilmaiseksi uusimmasta Kuljetus & Logistiikka -lehdestä

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi