Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Finnairilta vahva panostus Suomen matkailuteollisuuteen: uusi digipalvelu, josta kansainväliset asiakkaat löytävät Suomen matkailuhelmet

Finnair aikoo tuoda suomalaiset ja pohjoismaiset matkailuelämykset entistä helpommin kansainvälisten matkailijoiden ulottuville. Finnair tuo kansainvälisille asiakkaille alkuvuonna 2019 uuden digitaalisen palvelun, jonka kautta Suomen matkailuhelmet ovat helposti löydettävissä, ostettavissa ja paketoitavissa yksilöllisiksi ja elämyksellisiksi kokonaisuuksiksi. Finnair kutsuu nyt suomalaisia matkailutoimijoita mukaan kehittämään aitoja, kestävän kehityksen mukaisia ja laadukkaita matkailuelämyksiä, ja tuomaan ne tehokkaasti kansainvälisten asiakkaiden ostettaviksi uuden digipalvelun avulla.

Finnair on kesän aikana testannut palvelun prototyyppiä Singaporessa, Hongkongissa, Australiassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

”Palaute palvelusta ja mukana olleista elämyksistä oli todella rohkaisevaa,” kertoo Finnairin kaupallinen johtaja Juha Järvinen. ”Uuden palvelun brändi tulee olemaan Finnairista erillinen, mutta me toimimme tässä yhteen vetävänä voimana, ja tuomme projektiin koko digiosaamisemme ja kansainvälisen myynti- ja markkinointiverkostomme.”

Ensimmäiseksi uusi palvelu viedään Kiinan, Singaporen ja Hongkongin markkinoille vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä.

Matkailupalveluiden digitalisointi on keskeisessä roolissa matkailuteollisuuden kehittämisessä, sillä yhä useampi kansainvälinen matkailija etsii, suunnittelee ja ostaa matkansa verkossa tai mobiilipalveluissa. Hyvänä esimerkkinä on Islanti, jossa lukuisten matkailutoimijoiden tarjonta on tuotu asiakkaiden helposti ostettaviksi Bokunin kehittämän digitaalisen alustan päälle, joka toimii matkailuelämysten digitaalisena inventaariona. Bokunin alusta on taustalla myös Finnairin kehittämässä uudessa palvelussa.

”Suomessa on upeita matkailuelämyksiä ympäri vuoden, mutta ne pitää saada helpommin asiakkaiden ulottuville. Uskon, että yhdessä toimimalla saamme matkailusta Suomen talouden vahvan tukijalan”, Järvinen sanoo. ”Aitous, kestävä kehitys ja laatu ovat avainsanoja, kun etsimme elämyksiä mukaan uuteen palveluun.”

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi