Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Uusia liikennemerkkejä tulossa käyttöön 1.6.2020 alkaen

Uusi tieliikennelaki astuu voimaan 1.6.2020 ja sen myötä Suomessa otetaan käyttöön noin viisikymmentä uutta liikennemerkkiä. Myös useiden vanhojen merkkien ulkoasua päivitetään ja tiemerkintöihin tulee muutoksia.

Kesäkuusta lähtien Suomen teillä voi näkyä uudenlaisia liikennemerkkejä. Syynä tähän on uusi tieliikennelaki. Muutoksen tarkoituksena on parantaa merkkien selkeyttä ja näkyvyyttä. Uudistetut ja uudet merkit vastaavat myös paremmin nykyisen liikenteen tarpeisiin.

Kokonaan uusia merkkejä tulee käyttöön noin 50 kappaletta. Näihin lukeutuvat muun muassa seuraavat liikennemerkit:

  • kauriseläinvaroitus,
  • ajokaistojen yhdistyminen eli ns. vetoketjuperiaate,
  • jalankulun, pyöräilyn ja mopoilun kielto ja
  • pyöräkaista

Tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Jukka Hopeavuori Väylästä uskoo, että kokonaan uusia merkkejä näkyy liikenteessä aluksi vain harvakseltaan.

”Ajokaistojen yhdistymismerkkiä aletaan kokeilla paikoissa, joissa on liikenteellisesti järkevää käyttää olemassa olevat kaistat loppuun asti mahdollisimman tehokkaasti”, Hopeavuori sanoo.

Monien liikennemerkkien ulkonäköä muutetaan hieman

Kokonaan uusien liikennemerkkien ohella monien vanhojen liikennemerkkien ulkonäköä päivitetään.

”Niissä on muutettu esimerkiksi nuolenkärkiä, symboleita ja reunanauhoja. Tarkoituksena on ollut tehdä merkeistä nykyistä luettavampia”, kertoo Hopeavuori.

Monet muutoksista ovat niin pieniä, että tienkäyttäjät eivät niitä välttämättä edes huomaa. Useita merkkejä on muutettu vähän enemmän selkeyden ja helpomman luettavuuden vuoksi. Esimerkiksi polkupyöräilijöistä varoittavasta merkistä on jätetty henkilö pois ja pyörän kuvaakin on yksinkertaistettu.

Vanhoista merkeistä katoaa kokonaan vain yksi merkki – tukkitien lisäkilpi. Kyseessä on muutenkin ollut kenties Suomen harvinaisin liikennemerkki.

Keltaiset sulkuviivat valkoisiksi

Uuden tieliikennelain myötä myös tiemerkinnät muuttuvat. Keltaiset sulkuviivat muutetaan valkoisiksi.

”Värinmuutoksen syynä on se, että Suomi on ollut viimeinen EU-maa, joka on käyttänyt keltaisia sulkuviivoja. Nyt mennään samaan käytäntöön kuin muualla”, Hopeavuori sanoo.

Muutokset näkyvät tiestöllä hiljalleen

Uusien liikennemerkkien siirtymäaika on pääosin 10 vuotta. Tämä tarkoittaa, että liikenteessä tulee näkymään useiden vuosien ajan sekä uusia että vanhanmallisia liikennemerkkejä.

Vanhoja liikennemerkkejä ei vaihdeta suoraan uusiin, vaan niitä uusitaan sitä mukaa, kun merkit tulevat käyttöikänsä päähän. Keltaiset sulkuviivat ja sulkualueet muutetaan valkoisiksi hieman lyhyemmällä siirtymäajalla. Niiden tulee olla valkoisia 31.5.2023 mennessä.

”Vain pieni osa merkeistä pitää vaihtaa käytännössä heti lain voimaantulon jälkeen väärinymmärrysten välttämiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi muutamat kävelyn, mopoilun ja pyöräilyn kieltomerkit”, Hopeavuori kertoo.

Kesäkuussa voimaan tulevien liikennemerkkien kuvat löydät osoitteesta https://vayla.fi/tieverkko/liikennemerkit/merkit2020

Lisätietoa uudesta tieliikennelaista: http://www.tieliikennelaki2020.fi/

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi