Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

ABAX -työkaluseuranta helpottaa ja tehostaa työntekoa Timanttiporaus Teho Oy:ssä

Timanttiporaus Teho Oy tekee vaativia timanttiporauksia, sahauksia ja piikkauksia Etelä-Suomen alueella. Joonas Kunnari on Timanttiporaus Teho Oy:n omistaja työllistäen kaksikymmentä henkilöä. Yhteistyö ABAXin kanssa alkoi puolisen vuotta sitten. Timanttiporaus Teholla on käytössä ajoneuvoihin 24 Triplog -sähköistä ajopäiväkirjaa ja työkaluille 165 MINIä.

“Lähtötilanteemme ongelma oli, että hävikki oli aika suurta. Aikaa kului turhaan työhön, kun mestarin piti metsästää puhelimella työntekijöitä ja työkaluja. Jos vaikka työntekijä sillä hetkellä porasi tai piikkasi, yhteyttä ei saatu. Nyt näemme sovelluksesta tai selaimen kautta, missä päin työntekijä sijaitsee”, kertoo Joonas Kunnari.

GPS-paikannukseen perustuvat ABAX-applikaatio näyttää reaaliaikaisesti kartalla, missä ajoneuvo ja työkalu sijaitsevat. Timanttiporaus Teholla käytetään arvokasta timanttiporauslaitteistoa, jolla pystytään poraamaan betonia, kiveä, tiiltä ja muita kovia materiaaleja. Lisäksi työkaluina on seinäsahoja, holvisahoja, vaijerisahoja, hydraulikäyttöisiä sahoja sekä polttomoottorikäyttöisiä käsisahoja. ABAXin työkaluseuranta tuli tarpeeseen.

“Palvelun helppokäyttöisyys yllätti. Ei olisi uskonut, että löytyy näin näppärä järjestelmä ja ratkaisu ongelmaamme!”

Koska koneet ja laitteet sukkuloivat työmaiden välillä, Timanttiporaus Teho on saanut suurinta apua kalustonhallintaan.

“Koska koneet ja laitteet sukkuloivat työmaidemme välillä, olemme saaneet suurinta apua kalustonhallintaamme. Nyt tiedämme, missä meidän kalusto löytyy. Palvelu on tehostanut työskentelyämme, minkä seurauksena hävikki on vähentynyt merkittävästi. Ennen meillä meni tuhottomasti aikaa koneiden etsimiseen, kun piti soittaa kahdellekymmenelle miehelle koneen perään. Oma lukunsa on, että työmailta koneita myös häviää. Meillä on hävinnyt ainakin kahdeksalla tonnilla kamaa”, kertoo Joonas Kunnari.

Paikanninlaitteet eivät tarvitse hankalaa asennusta tai käyttöönottoa. Sähköinen työkalupaikannus on Timanttiporaus Teholla otettu käyttöön kiinnittämällä isompi paikannin ajoneuvoihin, ja sen jälkeen MINIt nippusiteillä työkaluihin ja laitteisiin kiinni. Lopuksi yhteys on aktivoitu.

“Ennen käyttöönottoa, suurin huolenaiheeni oli, miten työntekijät ottavat vastaan palvelun. Kuinka monimutkainen systeemi on. Huoli oli turhaa, sillä palvelu osoittautui todella helppokäyttöiseksi. Miesten ei sen suhteen itse tarvitse tehdä mitään, koska paikannin hoitaa homman heidän puolestaan. ABAX on siis helpottanut miestemme työntekoa”, sanoo Joonas Kunnari ja jatkaa:

“Voin suositella ABAXin palvelua, koska se on paitsi hinnaltaan kilpailukykyinen, myös yllättävän helppokäyttöinen. Avaat vain kännykästä sovelluksen ja sitä kautta löytyy kaikki tarvittava tieto. En olisi uskonut, että löytyy näin näppärä jär jestelmä ja ratkaisu ongelmaamme!

”Asiakkaalla oli pieni epäily palvelun toiminnasta, sillä heidän työkalunsa joutuvat päivittäin tosi kovalle koetukselle. He testasivat palvelua ennen lopullista päätöstä ja huomasivat palvelun sopivan heille paremmin kuin hyvin. Käyttöönotto meni sujuvasti ja he saivat helposti asennettua kaikki laitteet itsenäisesti. On ollut ilo auttaa Tehon kavereita helpottamaan omaa arkeaan palvelumme avulla,” kertoi Sami Laatikainen ABAXilta.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi