Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Ford Mustang Mach-E -mallien toimitukset käynnistyvät Suomessa

Täyssähköisten Ford Mustang Mach-E -autojen toimitukset sekä asiakkaille että Ford-liikkeille käynnistyvät Suomessa vähitellen, sillä ensimmäinen 22 auton erä saapui Antwerpenistä maahan alkuviikon aikana.

Mustang Mach-E -tuotanto Meksikon tehtaalla on täydessä vauhdissa, ja Eurooppaankin odotetaan suurta määrää autoja lähikuukausien aikana. Suurin osa Suomessa tähän mennessä tehdyistä tilauksista päästänee  toimittamaan asiakkaille kesän ja syksyn aikana. Keskimäärin Mustang Mach-E -mallien toimitusaika on tällä hetkellä noin puoli vuotta.

”Mielenkiinto Mach-E:tä kohtaan on ylittänyt kaikki odotuksemme. Kiinnostus oli toki nähtävissä jo ensimmäisessä esittelyssä viime vuoden lopulla. Ja alkuvuoden aikana toteutettu koeajokiertue Ford-liikkeissä vahvisti kysyntää entisestään,” sanoo Oy Ford Ab:n toimitusjohtaja Johan Lindberg. ”Koronapandemian vuoksi odotusaika on ollut arvioitua pidempi, mutta nyt ensimmäiset toimitukset ovat jo todella lähellä. Tämä on meille merkittävä hetki ja konkreettinen uuden aikakauden alku Fordille Suomessa.”

Vastinetta rahalle – ainutlaatuinen yhdistelmä teknologiaa, laatua ja liitettävyyttä

Täyssähköisessä Ford Mustang Mach-E:ssä yhdistyvät käytännöllisyys, laatu, edistyksellinen teknologia, innovatiiviset ratkaisut ja liitettävyys. Auton toimintamatka on jopa 610 kilometriä1, lataus onnistuu nopeasti ja auto arvioi jäljellä olevan toimintamatkan tarkasti. FordPass-sovellus ehdottaa optimaalisen ajoreitin latauksineen. Lisäksi auto on erittäin tilava ja monikäyttöinen, mikä tekee siitä myös täydellisen perheauton.

Mustang Mach-E:n seuraavan sukupolven SYNC-tietoviihdejärjestelmä ja auton yhteysominaisuudet mahdollistavat auton ohjelmistojen pilvipäivitykset, joiden ansiosta auton ominaisuudet kehittyvät ajan kuluessa. Pilvipäivitysten avulla on mahdollista päivittää lähes kaikkia auton tietokonemoduleita vaivattomasti vaikka yöaikaan.

Auton asetukset voi räätälöidä omien tarpeiden ja mieltymysten mukaisiksi jopa jo ennen auton luovutusta. Koneoppimisen avulla auto myös mukautuu kuljettajan ajotapaan ja tottumuksiin, ja antaa näiden perusteella kuljettajalle älykkäitä ehdotuksia.

Mustang Mach-E:n ainutlaatuinen ja palkittu B&O -äänentoistojärjestelmä takaa tasokkaan äänentoiston. Kattavaan audiojärjestelmään kuuluu muun muassa koko kojelaudan levyinen soundbar-kaiutin.

Hinnat

Ford Mustang Mach-E:n  hinta on alkaen 49.990,63 €. Koko malliston hinnat alla:

Johan Lindberg uskoo, että Mustang Mach-E:stä tulee Fordin uusi menestystuote Suomessa. Suosioon on auttanut myös auton saama hyvä palaute sekä asiakkailta että medialta.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi