Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Land Rover ja Suomen Latu kannustavat suomalaisia geokätköilyyn

Land Rover on aina kulkenut omia polkujaan. Land Roverin historiasta löytyy monta tarinaa uskomattomista seikkailuista aina Amazonin viidakoista Saharan aavikoille. Nyt Land Rover ja Suomen Latu haluavat kannustaa ihmisiä seikkailemaan Suomen ainutlaatuisessa luonnossa ja nauttimaan kaupungin pienistä kätketyistä aarteista geokätköilyn parissa.

Geokätköily on modenia aarteenetsintää. Se on koronaystävällinen harrastus, jossa etsitään muiden harrastajien kätkemiä pieniä aarteita – geokätköjä. Suomessa geokätköjä on jo yli 80 000 ja uusia kätköjä tulee lähes päivittäin. Geokätköjä löytyy niin metsien siimeksestä kuin kaupunkien humustakin. Usein geokätkö on luotu jonkun paikallisen nähtävyyden tai esimerkiksi upean kaatuneen puun juurelle. Geokätköily onkin siis oiva tapa löytää ympäristöstä uusia mielenkiintoisia paikkoja ja nähtävyyksiä.

Geokätköily on koko perheen harrastus. Kätköt on luokiteltu kokonsa ja vaikeusasteensa mukaan, joten mukavaa yhdessä tekemistä löytyy niin perheen pienemmille kuin vähän jo vanhemmallekin, joka kaipaa enemmän haastetta. Osa kätköistä löytyy lajiin vihkeytyneelle helposti mutta haastavimmat toteukset vaativat enemmän kekseliäisyyttä. Löytämisen riemu on kuitenkin aina yhtä suuri. 

Suomen Latu on valtakunnallinen ulkoilujärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki löytävät mielekkään tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta. Suomen Latu on yksi toimijoista, joka aikanaan toi geokätköilyn Suomeen kouluttamalla ohjaajia ja harrastajia sekä järjestämällä tapahtumia. Koronapandemia takia geokätköily on kasvattanut taas suosiotaan.

Geokätköilyn aloittaminen on helppoa. Puhelimeen voi ladata maksuttoman sovelluksen ja kirjautumisen jälkeen, pääsee jo tutustumaan lähistöllä löytyviin kätköihin. Jos oman alueen kätköt on jo löydetty, pienen automatkan päästä voi löytyä uusia mielenkiintoisia paikkoja ja kätköjä tutkittavaksi.

Land Rover on aina valmis seikkailuun. Land Roverien vertaansa vailla olevat maastoajo-ominaisuudet ja patentoitu Terrain Response-järjestelmä takaavat, että pääset perille haastavimmissakin maastoissa. Nyt mallistossa saatavilla myös laaja valikoima ladattavia hybridejä. Suosittu Discovery Sport, muotoilupalkintojakin voittanut Range Rover Evoque, tyylikäs Range Rover Velar sekä oman luokkansa kestosuosikit Range Rover ja Range Rover Sport ovat nyt kaikki saatavilla myös ladattavina hybridimalleina.

”Haluamme tarjota asiakkaille mahdollisuuden myös erilaiseen koeajoon. Halutessasi voit ottaa koeajolle mukaan geokätköilyyn tarkoitetun GPS-laitteen tai asentaa ilmaisen geocaching-sovelluksen puhelimeesi. ”Tuotepäällikkö Pasi Pönkänen kertoo. ”Land Rovereilla on aina seikkailtu. Haluamme osoittaa, että seikkailua tai elämystä varten ei tarvitse lähteä välttämättä kovin kauas. Uusia mielenkiintoisia paikkoja voi löytyä myös hyvin läheltä.”

Land Roverin ja Suomen Ladun kanssa yhteistyössä toteutettu kampanja on valtuutetuilla Jaguar Land Rover myymälöissä toukokuun ajan.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi