MyXline lanseeraa yksinkertaisen HETItoimitus -palvelun ja tähtää vahvaan kasvuun ja kansainvälisille markkinoille
Suomalainen joukkoistettu logistiikkapalvelu MyXline lanseeraa yksinkertaisen ja nopean HETItoimitus -palvelun. Palvelu lupaa lähetykset perille 2:ssa tai 5:ssä tunnissa. Palvelun kuljettajiksi on rekisteröitynyt jo yli 1000 suomalaista kuljettajaa.
– HETItoimituksen pointtina on saada melkein mikä tahansa takapenkille mahtuva tavara mahdollisimman nopeasti perille, parhaimmillaan parissa tunnissa. Helpotamme tällä yritysten ja tavallisten ihmisten arkea. Kuljetamme kaikkea muuta paitsi lämmintä ruokaa, kuvailee MyXlinen pääomistaja Mika Seppänen uuden palvelun piirteitä.
Palvelu on myös edullinen. 2 tunnin kuljetus LÄHELLE (alle 30 km matkalla) maksaa aina 13 € ja 5 tunnin kuljetus KAUAS (yli 30 km matkalla) maksaa aina 69 €. Myös kuljettajille maksetaan reilu, yli 75 % palkkio. 13 € kuljetuksesta palkkion osuus on 10 € ja 69 € kuljetuksesta 60 €. Digitaalisuus, alustatalous ja joukkovoima mahdollistavat palvelun ja tekevät siitä myös yksinkertaisen. Lähetyksen perille pääsystä vastaa kuljettaja, eikä tavara kulje terminaalien tai useiden käsien kautta. Palvelu hyödyntää ihmisten luontaista liikettä
– esimerkiksi Etelä-Suomen kaupunkien väliä ajaa päivittäin suuri joukko ihmisiä, joiden kyytiin mahtuisi helposti tavaraa, jonka
avulla matkalla voi ansaita.
HETItoimitukset ovat saatavilla aluksi Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Lahdessa sekä näiden kaupunkien välisillä valtateillä ja niiden varsilla olevissa taajamissa. MyXlinen tavoitteena on kasvattaa lähettäjien määrää reilusti ja laajentaa HETItoimitukset kattamaan koko Suomi kaupunki kerrallaan. Tämän jälkeen vuorossa ovat kansainväliset markkinat.
– Tarjoamme yrityksille ja kuluttajille mahdollisuuden harkita että kannattaako heidän keskeyttää se mitä ikinä ovatkin tekemässä ja lähteä viemään tai hakemaan jotain. Nopea, edullinen ja heti liikkeelle lähtevä toimitus säästää aikaa äkillisissä tilanteissa, kuten varaosien tai rakennustarvikkeiden hankinnassa tai kivijalkakauppojen toimituksissa miettii Seppänen.
Palvelu ei toimisi ilman suurta joukkoa kuljettajia. HETItoimituksia kuljettaa tällä hetkellä yli 1 000 palveluun rekisteröitynyttä MyXline-kuljettajaa. He ovat ihmisiä, jotka liikkuvat paljon ammatikseen tai arjessaan. Lähetykset kulkevat ekologisesti kaupunkien välillä ja sisällä samalla, kun ihmiset liikkuvat muutenkin.