Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kia ja Viking Assistance laajentavat yhteistyötään aloittamalla Kia-asiakaspalvelun

Kia haluaa tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua kaikissa tilanteissa. Jatkossa Kia-asiakaspalvelun tuottaa Viking Assistancen koulutettu henkilökunta.

Kia on noussut nopeasti yhdeksi Suomen suosituimmista automerkeistä. Nopean kasvun siivittämänä Kian autokanta on ylittänyt kunnioitettavan 100 000 auton rajapyykin Suomessa. Kasvun myötä Kia haluaa kehittää myös asiakaspalvelukanaviaan ja tässä otetaan nyt uusi askel Viking Assistancen kanssa.

– Meidän Kia-tiimimme koostuu 25 henkilöstä. Olemme tavoitettavissa vuorokauden ympäri, 365 päivää vuodessa. Asiakaspalvelijamme on koulutettu neuvomaan ja auttamaan Kia-asiakkaitamme, ja useimmilla heistä on pitkä kokemus sekä autoalan että muiden toimialojen asiakaspalvelusta, kertoo Viking Assistancen maajohtaja Miika Leppänen.

Nykymaailmassa asiakkaiden vuorokausirytmi on monipuolistunut, minkä myötä myös tarve monikanavaiselle asiakaspalvelulle on kasvanut. Kia-asiakaspalvelun tavoittaa puhelimitse, palautelomakkeen kautta sekä verkkosivuilta löytyvän chat-palvelun kautta. Asiakas voi valita itselleen parhaiten sopivan kanavan, ja häntä pyritään myös palvelemaan mahdollisimman pitkälle saman kanavan kautta.

Asiakaspalvelun laadun varmistamiseksi henkilöstö on saanut kattavan koulutuksen Kian maahantuonnista. Lisäksi asiakaspalvelijat ovat opiskelleet itsenäisesti Kia-materiaalia, ja heillä on käytössään monipuoliset tiedot merkin tuotteista.

– Asiakaspalvelussa parasta on, kun tietää että pystyy ratkaisemaan asiakkaan ongelman. Tähän pyrimme kaikissa tilanteissa, Leppänen summaa.

Nopeaa reagointia vaativissa tilanteissa Kia-asiakaspalvelun tavoittaa parhaiten Kia-tiepalvelusta tutusta palvelunumerosta 0200 55050 (puhelun hinta *pvm-/mpm). Asiakaspalvelumme palvelee puhelimitse arkisin kello 8–18. Asiakaspalvelu palvelee suomeksi, ja palvelua järjestetään myös ruotsiksi ja englanniksi

Yhteydenottolomakkeen kautta tulevat yhteydenotot käsitellään yhdessä Kia-jälleenmyyjien- ja merkkihuoltoverkoston kanssa. Käsittelyaikamme on normaalisti noin 3–5 arkipäivää. Lomake löytyy osoitteesta: https://www.kia.com/fi/ota-yhteytta/asiakaspalvelu/

Kia-asiakaspalvelun ja -tiepalvelun tuottavat yhteistyössä Kia-maahantuoja Astara Auto Finland Oy ja Viking Assistance Oy.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi