Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Moottori vertaili moottoripyörien vakuutuksia – hinnoissa jopa 2500 euron erot

Moottori tutki, miten kuljettajan ikä ja moottoripyörän malli vaikuttavat vakuutushintoihin. Hintaerot osoittautuivat hurjiksi.

Jokaisella tieliikenteeseen rekisteröidyllä moottoripyörällä on oltava lakisääteinen liikennevakuutus, jota voi halutessaan täydentää vapaaehtoisella kaskovakuutuksella. Vakuutusta hankkivan motoristin on hyvä tiedostaa, että vakuutuksissa voi olla suuria hintaeroja. Moottorin tekemän selvityksen mukaan kilpailuttamalla vakuutuksensa voi säästää jopa 2500 euroa vuodessa.

Moottorin vakuutusvertailussa oli mukana yhdeksän vuonna 2021 ensirekisteröityä moottoripyörää, jotka oli jaettu kolmeen luokkaan kuutiotilavuuden perusteella. Vakuutuksenottajina oli puolestaan kolme eri-ikäistä miestä ja vakuutusyhtiöitä vertailussa oli neljä.

– Ensimmäinen huomio oli se, että vakuutuksenottajan ikä vaikuttaa hintoihin merkittävästi. Nuorin eli 28-vuotias kuljettaja maksoi kaikista vakuutuksista aina kalleimman hinnan, Moottorin päätoimittaja Eila Parviainen toteaa.

Kahden muun, 42- ja 52-vuotiaan, vakuutuksenottajan välillä hintaerot olivat pienemmät eikä edullisin vakuutus aina osunut samalle henkilölle. Nuoren ja kokeneempien kuljettajien vakuutusten hintaero oli 1,8–3,7-kertainen.

Vakuutuksenottaja ei voi valita omaa ikäänsä, mutta pyörä- ja vakuutusyhtiövalinnalla on myös suuri vaikutus hintoihin. Samat moottoripyörämallit olivat halvimpien ja kalleimpien vakuutettavien joukossa jokaisen kuljettajan kohdalla.

Kaiken kaikkiaan saman moottoripyörän vakuutusten hintaerot nousivat todella suuriksi. Esimerkiksi 28-vuotias esimerkkihenkilö sai Honda Monkey -kevytmoottoripyörään liikennevakuutuksen halvimmillaan Ifistä 635 eurolla ja edullisimman täyskaskon liikennevakuutuksineen tarjosi OP noin 940 eurolla. Kalleimmat vakuutukset olivat puolestaan Pop Vakuutuksella: pelkkä liikennevakuutus 2166 euroa ja liikennevakuutuksen sisältävä täyskasko 3443 euroa. Hintaeroa halvimmalle ja kalleimmalla liikennevakuutukselle kertyi yli 1500 ja koko vakuutuspaketille 2500 euroa.

– Samalle moottoripyörälle liikennevakuutuksen hinnat vaihtelivat 42-vuotiaalla esimerkkihenkilöllä 231 eurosta 646 euroon. Liikennevakuutuksen sisältävän täyskaskon hintojen vaihteluväli oli 429–1368 euroa, joten kilpailuttaminen kyllä kannattaa iästä riippumatta, Parviainen huomauttaa.

Huomionarvoista vertailussa oli se, että yksikään yhtiö ei osoittautunut selkeäksi voittajaksi, mikä kertoo niiden kovasta keskinäisestä kilpailusta.

– Jopa saman yhtiön liikennevakuutuksella ja täyskaskolla voi olla merkittäviä hintaeroja. Siinä missä liikennevakuutus voi olla edullisin, saattaa kasko nostaa kokonaisuuden kilpailijaa kalliimmaksi. Tästä syystä kannattaa miettiä myös oman vakuutuksen laajuutta, kun kilpailuttaa vakuutusyhtiöitä, Parviainen neuvoo.

Koko vakuutusvertailu taulukoineen on luettavissa Moottorin sivuilta.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi