Atoy Autohuollolle on myönnetty Avainlippu
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Atoy Autohuollolle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Atoy Autohuoltoon kuuluu 18 toimipistettä eri puolella Suomea. Huollamme ja korjaamme kaikki automerkit, myös uusimmat sähkö- ja hybridiautot.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.
Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden.
– Atoy on pitänyt suomalaisten pyörät pyörimässä jo melkein 100 vuotta. Osana suomalaista perheyritystä meille on tärkeätä, että voimme nostaa suomalaista osaamista esille ja luoda työtä Suomeen, kertoo Atoyn markkinointipäällikkö Janne Kuuma.
Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu toteaa, että kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.
– Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista asiakkaille ja muille sidosryhmilleen. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä, Mentu kertoo.