Älykkäät nosturit eivät lepää
Jotta vaativissa teollisuusprosesseissa käytettävät nosturit olisivat varmasti aina toimintakunnossa ja käytössä, Konecranes on hiljattain lanseerannut innovatiivisten etäpalvelujen TRUCONNECT-tuoteperheen. Ensimmäiset kaksi tuotetta ovat etävalvontapalvelu TRUVIEW® sekä kattava TRUCARE®-palvelupaketti.
TRUVIEW perustuu nosturin ja Konecranes-konsernin etäpalvelukeskuksen väliseen etäyhteyteen. Jatkuvan tiedonkeruun ansiosta asiakkaalla on näkymä nosturin todelliseen käyttöön ja toimintakuntoon.
”Palvelu lähettää kaikki nosturin tiedot automaattisesti etäpalvelukeskukseen, jossa ne jatkokäsittelyn jälkeen jalostuvat tarkoiksi raporteiksi. Etäpalvelukeskuksessa on tähän tehtävään nimetty organisaatio ja riittävästi resursseja vastaamaan etäpalveluista kautta maailman”, sanoo kansainvälisten teknisten palvelujen johtaja Tuomo Härkönen. ”TRUVIEW on saatavana myös aiemmin valmistettuihin nostureihin jälkiasennuspakettina, joka mahdollistaa etäyhteyden. Etäyhteys voidaan asentaa myös muiden valmistajien nostureihin, jos asiakas on tehnyt kanssamme huoltosopimuksen”, hän jatkaa.
Säästä aikaa ja rahaa

TRUVIEW-palvelun koostamia raportteja voi tarkastella Internetissä sekä asiakas että Konecranesin kunnossapitohenkilöstö.
”Raporteissa painotetaan turvallisuutta, esimerkiksi sitä, onko ilmennyt ylikuormia tai hätäpysäytyksiä. Myös kunnossapidon optimointi on huomioon otettavien asioiden kärkipäässä”, toteaa Konecranes-etäpalvelujen tuoteinsinööri Sampsa Mattheiszen. ”Koska toteutuneesta käytöstä saadaan lähes kaikki tiedot, kunnossapito voidaan sovittaa jokaisen nosturin todellisen tarpeen mukaiseksi”, hän jatkaa.
TRUVIEW-palvelun ansiosta Konecranes voi auttaa asiakkaitaan laitteiden käyttöturvallisuuden kehittämisen ohella myös tekemään oikeanlaista kunnossapitoa oikeaan aikaan ja arvioimaan ennalta nosturin osien elinkaarta.
”Tällöin voidaan esimerkiksi lykätä tietyn nosturin huoltoa, jos tiedot osoittavat, että sitä on käytetty vähemmän kuin arvioidun käyttöiän verran”, Mattheiszen selittää.
Myös etäpalveluiden kohdalla Konecranes-konsernin keskeinen vahvuus on yhtiön kansainvälinen huoltoverkosto, joka käsittää yli 3 500 huoltoteknikkoa 46:ssa eri maassa.
Mattheiszen sanoo: ”Olemme selkeästi suurin nosturivalmistaja, joka tarjoaa nostolaitteilleen kansainvälisiä etäpalveluja. Huoltoteknikkomme osaavat yhdistää vanhan koulukunnan käsityötaidot uusia mahdollisuuksia tuovaan tekniikkaan – kuten TRUCONNECT. Tämä yhdistelmä voi tuoda asiakkaille merkittäviä kustannussäästöjä.”
Hyödy kattavasta palvelupaketista

TRUCARE on viisivuotinen kattava palvelupaketti, jota Konecranes tarjoaa uusille, vielä takuun piirissä oleville CXT-teollisuusnostureille. TRUCARE sisältää aina TRUVIEW-palvelun. Sen lisäksi kiinteä kuukausimaksu kattaa kaikki tarvittavat kunnossapitotoimet ja varaosat viiden vuoden ajan.
”Itse asiassahan tämä tarkoittaa sitä, että kannamme taloudellisen riskin yhdessä asiakkaan kanssa”, Mattheiszen sanoo ja jatkaa: ”Niin kauan kuin laitteistoa käytetään asianmukaisesti, vastaamme kaikista tarvittavien kunnossapitotoimien ja varaosien kustannuksista. TRUCARE-palvelun läpinäkyvä hinnoittelu perustuu osittain nosturin arvioituun käyttöön.”
Härkönen korostaa, että Konecranes etäpalveluiden tärkein tavoite on tarjota asiakkaille uusia mahdollisuuksia liiketoimintojensa kehittämiseen. Hän sanoo: ”Olemme nyt ottaneet ensiaskeleemme etäpalveluissa, mutta kehitteillä on useita uusia kunnossapidon tuotteita ja palveluja.” /ins