Helsingin Länsisataman liikenneyhteyksiä parannettava nopeasti
Varustamot Eckerö Line ja Tallink Silja sekä Helsingin seudun kauppakamari kiirehtivät Länsisatamaan johtavan katuverkon kehittämistä. Länsiterminaalia käyttää 6,6 miljoonaa matkustajaa ja 1,3 miljoonaa ajoneuvoa vuodessa. Liikenne ruuhkautuu ajoittain pahasti.
-Kun Jätkäsaareen muuttaa uusia asukkaita ja matkustajaliikenne kasvaa, on edessä entistä pahempia ongelmia. Katuverkon liikennejärjestelyjä on parannettava nopeasti, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.
Helsingin kaupungin valtuustostrategiaohjelman 2013–2016 mukaan Länsisatamaan johtavan liikenteen kehittämisvaihtoehdot on pitänyt selvittää. Käytännön toimenpiteitä ei kuitenkaan ole havaittavissa.
-Liikenneyhteyksien kehittäminen on edennyt hyvin verkkaisesti. Raitioliikenne Jätkäsaareen on toteutunut erinomaisesti, mutta muita parannuksia ei ole tapahtunut, vaikka tarve on suuri, Perälä sanoo.
Länsisatamaan investoitu yli puoli miljardia euroa
Varustamot ovat investoineet tällä vuosikymmenellä noin 500 miljoonaa euroa Länsisataman käyttöön liittyvän liiketoimintaan. Tämän lisäksi Helsingin Satama on investoinut noin 100 miljoonaa euroa uuteen Länsiterminaaliin.
Ennen investointien käynnistämistä yhtiöt selvittivät tahoillaan, miltä tulevien vuosien toimintaedellytykset näyttävät. Yhdeksi keskeisimmistä asioista nousi Länsisatamaan johtavien liikenneyhteyksien kehittäminen.
-Vain siten voidaan estää elinkeinoelämälle, varustamoiden asiakkaille ja alueen asukkaille aiheutuvat kasvavat ongelmat ja vaaratilanteet. Samalla rakennetaan hyvää Helsinkiä, jossa asukkaat viihtyvät ja vahva matkailuelinkeino voi kukoistaa, Perälä sanoo.
Länsisataman liikenneongelmia voidaan helpottaa muutamaksi vuodeksi varsin pienillä ja nopeilla toimenpiteillä.
-Ne eivät kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia, sillä liikenneyhteyksiä uhkaavat yleiskaavaan piirretyt kaupunkibulevardit. Niiden ruuhkautuminen viivästyttäisi niin henkilö- kuin tavaraliikennettäkin ja heikentäisi matka-aikojen ennakoitavuutta, Perälä muistuttaa.