Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Helsingissä menestynyt tukkutoimitusten nopea logistiikka- ja tilausmalli lanseerataan Jyväskylän, Kuopion ja Oulun ravintoloille

Kespro lanseeraa pääkaupunkiseudulla menestykseksi nousseen Ravintolatukku-palvelun Jyväskylään, Kuopioon ja Ouluun 1.4. alkaen. Palvelu tarjoaa nopeutta ja joustavuutta tukkutoimituksiin, ja mahdollistaa ravintolalle varastoon sidotun pääoman pienentämisen.

Kespro Ravintolatukku -palvelu lanseerattiin alun perin pääkaupunkiseudulla vuoden 2021 alussa, jossa lähes kymmenen prosenttia Kespron asiakkaista on ottanut palvelun käyttöönsä. Viime syksynä palvelu rantautui Lahteen, Turkuun ja Tampereelle.

”Palvelu erottautuu joustavuudellaan perinteisistä hieman jäykistäkin ravintoloille suunnatuista logistiikka- ja tilausmalleista. Palvelu on räätälöitävissä kunkin asiakkaan tarpeen mukaiseksi. Tilaukset ravintolaan voidaan tehdä hyvin lyhyellä aikavälillä ja asiakas voi muokata tilausmääriä normaalia vapaammin”, kertoo Kespron kaupallinen johtaja Jerry Tiittala.

”Kahden pandemiavuoden jälkeen arvioimme Suomessa ulkona syömisen suosion tuntuvaa kasvua, erityisesti Suomen kasvukeskuksissa. Ravintoloiden tarve tukkutoimitusten entistä yksityiskohtaisempaan räätälöintiin kasvaa myös maakunnissa, sillä ravintolat erikoistuvat ja erottautuvat toisistaan yhä enemmän”, kertoo Tiittala.

Foodservice-markkinan nopein

Kespro Ravintolatukku tarjoaa ravintoloille markkinoiden nopeimman tukkutoimituksen. Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa ravintola voi tehdä tilauksensa edellisenä päivänä klo 16 mennessä, jolloin tuotteet ovat ravintolassa seuraavana aamuna.

”Uutena ominaisuutena Ravintolatukku -palveluun toimme tänä keväänä pyhätilausmahdollisuuden. Näin ravintolan ei tarvitse myydä maanantaina asiakkailleen eioota vilkkaan viikonlopun jälkeen”, sanoo Tiittala.

Ravintolatukku-palvelu on suunnattu ravintolatoimijoille, joiden tarpeissa korostuvat henkilökohtaisuus, pienet toimituserät, huippulaatuiset raaka-aineet ja nopeiden tukkutoimitusten tarve. Kespro Ravintolatukku -palvelusta on saatavilla Suomen foodservice-markkinan laajin valikoima, noin 55 000 tuotetta.

Palvelu vapauttaa ravintolan pääomia

”Ravintolan asiakasmäärät vaihtelevat suuresti esimerkiksi säiden mukaan. Mahdollinen kysyntäpiikki vaatii ravintolalta varastoa, mutta ravintolassa seisova tavara sitoo turhaan ravintolan pääomaa. Ravintolatukku-palvelun nopea toimitusrytmi ratkaisee tämän ja tarjoaa ravintolalle enemmän liiketoiminnallista liikkumatilaa”, kertoo Tiittala.

Ravintola pääsee Ravintolatukku-palvelun asiakkaaksi olemalla yhteydessä paikalliseen Kespron tukkuun. Palvelua markkinoidaan paikallisten noutotukkujen myyntiorganisaatioiden kautta, joiden asiantuntijat tuntevat paikallisen markkinaympäristön.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi