Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

K-Autolta helpotusta työsuhdesähköautoiluun uudella yrityslaskutuspalvelulla

K-Auto lanseeraa yrityslaskutuspalvelun, jonka ansiosta työsuhdesähköautoilijoiden lataukset K-Lataus-asemilla voidaan jatkossa laskuttaa yhdellä koontilaskulla suoraan työnantajalta. Työsuhdesähköautoilua helpottava palvelu tulee käyttöön kevään aikana.

”Moni vapaan autoedun työsuhdesähköautoilija on tähän asti joutunut tekemään aina erillisen kululaskun työnantajalleen, kun lataa autoaan julkisella latauspisteellä. Kun oma työnantaja ottaa laskutuspalvelumme käyttöön, se tarve vähenee. Tämä säästää aikaa työntekijöiden arjessa sekä lisää työsuhdesähköautoilun yleistä houkuttelevuutta”, K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff kertoo.

K-Lataus Yritystili -nimellä kulkevan palvelun käyttöönotto säästää aikaa myös yrityksissä, kun kululaskujen käsittelytarve vähenee. Tämän lisäksi palvelussa on helppo esimerkiksi seurata työntekijöiden lataustapahtumia ja -kuluja sekä lisätä tai poistaa käyttäjiä tililtä. Palvelu on yrityksille maksuton. 

”Iso osa Suomen sähköautoista on työsuhdekäytössä, ja työsuhdeautoilijoista suurimmalla osalla on vapaa autoetu. Uskomme siksi, että palvelulle on paljon kysyntää ja sitä on meiltä usein toivottukin”, von Bonsdorff kertoo. 

Osa laajemmin digitalisoituvia autokaupan palveluita

Monipuolisten digitaalisten palvelujen tarjoaminen niin auton ostamisessa kuin käytössä on yksi koko Keskon autoliiketoiminnan tavoitteista. K-Lataus Yritystili tukee osaltaan tätä tavoitetta ja tekee lisäksi sähköautojen tarjoamisesta työsuhdeautona yrityksille kiinnostavampaa, kun sekä aikaa että resursseja säästyy.

”Kaikki tavat poistaa sähköautoilun koettuja esteitä ja edesauttaa liikenteen sähköistymistä ovat meille tärkeitä. Kattava latausverkostomme on tässä tietysti avainasemassa, mutta myös erilaiset arkea helpottavat palvelut ovat monille tärkeitä sähköautoilun houkuttelevuutta lisääviä tekijöitä”, von Bonsdorff summaa. 

Lanseeraus kevään aikana

Yrityslaskutuspalvelua on testattu ja kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa alkuvuoden aikana. Erityisesti kiitosta ovat saaneet palvelun toimivuus ja käyttäjäystävällisyys, niin autoilijoiden kuin yritysten näkökulmasta. Kaikkien yritysten käyttöön palvelu on tarkoitus lanseerata kevään aikana.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi