Wibax Logistics tavoittelee kestävää kasvua uuden toimitusjohtajan johdolla
Kuljetus- ja varastointipalvelulla on keskeinen rooli Wibaxin kokonaisratkaisun tarjoamisessa asiakkaillemme ja tällaisen ratkaisun kysyntä on selvästi vahvassa kasvussa, sanoo Wibax Logistics Oy:n uusi toimitusjohtaja Olli Paasio.
Olli Paasio astui Wibax Finlandin varastointia ja kuljetuksia hoitavan Wibax Logistics Oy:n toimitusjohtajan rooliin marraskuun 2022 alussa. Logistiikka-ala on Paasiolle entuudestaan tuttu, mutta hieman eri viitekehyksestä, sillä hän on vaikuttanut aiemmin lentoliikenteessä ja maantieliikenteen energiaratkaisuiden kehittämisen parissa.
– Minua inspiroi valtavasti mahdollisuus lähteä rakentamaan Wibaxin seuraavaa kasvuvaihetta yhdessä kollegoiden kanssa. Meillä on talo täynnä vankkaa kokemusta ja halua onnistua yhdessä asiakkaidemme kanssa, Paasio kertoo.
Wibaxin kokonaisratkaisu sisältää koko paketin eli itse tuotteen, varastoinnin ja kuljetuksen, mutta palvelut on mahdollista ostaa myös erikseen.
– Vaikka olen ollut pestissäni vasta lyhyen aikaa, niin minulla on vahva tunne siitä, että tällaiselle kokonaisratkaisulle on kysyntää ja voimme olla asiakkaillemme aitoja kumppaneita.
Wibax Logistics panostaa tällä hetkellä vahvasti kasvuun ja sen myötä myös henkilöstöön ja kalustoon. Paasio kokee, että varsinkin henkilöstöllä on tässä tärkeä rooli.
– Haemme kasvua kunnianhimoisesti ja kestävästi eli lisäämme kapasiteettia suunnitelmiemme edetessä. Tulemme tekemään myös rekrytointeja, joista löytyy aina ajankohtaisimmat tiedot Wibaxin nettisivuilta ja sosiaalisen median kanavistamme, Paasio kertoo.
Kasvun ohella toinen Wibaxille tärkeä alue on toiminnan vastuullisuus, ja sen eteen tehdään jatkuvasti töitä. Yksi esimerkki tästä on Ruotsissa vuoden 2022 alussa käyttöönotettu ensimmäinen sähkökäyttöinen säiliöauto.
– Kokemukset Ruotsissa ovat erittäin positiivisia ja toivonkin, että tulevaisuudessa voimme nähdä sähkökalustoa myös Wibaxin Suomen liikenteessä. Vastuullisuusasiat ovat todella tärkeitä sekä Wibaxille että meidän asiakkaillemme, Paasio sanoo.