Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL esittävät, että tuleva hallitus laatii kansallisen biokaasuohjelman vuosille 2023–2035. Ohjelmalla turvataan erityisesti raskaan liikenteen riittävät käyttövoimavaihtoehdot siirryttäessä vähäpäästöiseen liikenteeseen. Biokaasuohjelmassa tulee määritellä tarvittavat toimenpiteet biokaasun tuotannon ja käytön kasvattamiseksi sekä vahvistaa kansalliset biokaasun tuotantotavoitteet, järjestöt katsovat.
Biokaasun käytön lisääminen raskaan liikenteen polttoaineena on yksinkertainen ja taloudellinen tapa vähentää liikenteen ympäristökuormitusta. Metaani on paljon haitallisempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, mutta käyttämällä sitä polttoaineena voidaan vähentää luontaisesti syntyneen metaanin haitallisia ilmastovaikutuksia.
IVECO S-WAY LBG osallistui ”Nordic Biogas Tour” -kiertueelle testaamaan, kuinka paljon taloudellinen ajotapa voi vähentää ympäristövaikutuksia ja kuinka pitkän matkan voi ajaa täyteen lastatulla biokaasuajoneuvolla. Vastaus on selkeä. Taloudellinen ajotapa säästää kustannuksia tuntuvasti polttoaineiden hintojen ollessa ennätyskorkealla. Nestemäisellä biokaasulla ajettaessa ei tarvitse pelätä tankin tyhjenemistä 1 600 kilometrin matkalla edes mäkisessä Pohjolassa – 40 tonnin kuormasta huolimatta.
Metsähallitus aloittaa jätteillä ja teollisuuden sivuvirroilla tuotetun biokaasun käytön puutavarakuljetuksissaan. Uudella polttoaineella on jopa 90 % vähemmän elinkaaren kasvihuonepäästöjä verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin. Kyseessä on ensimmäinen nesteytetyllä biokaasulla (LBG) toimiva täysperävaunullinen puutavarayhdistelmä Euroopassa.
Ukrainan konfliktin aiheuttaman poikkeustilanteen johdosta dieselkäyttöisissä autoissa pakokaasujen puhdistukseen käytetyn urealiuoksen (AdBlue) saatavuus on heikentynyt ja sen varastot ovat vähissä. Tämän myötä asiakkaiden on hyvä varautua siihen, että biokaasulaitosten raaka-aine-, kaasu- ja mädätysjäännöskuljetukset voivat vaarantua ja kuormia ei voida kuljettaa.
IKEA Suomi ja Gasum vahvistavat keskinäistä kiertotalousyhteistyötään viidennellä kaasutankkausasemalla. Tampereen tavaratalon läheisyyteen 16. syyskuuta avatulta kaasutankkausasemalta voi tankata IKEA-ravintolan ruokahävikistä tuotettua biokaasua. Jatkossa kaasutankkausasema löytyy Suomen jokaisen IKEA-tavaratalon läheisyydestä.
Gasum etenee kohti hiilineutraaliutta asettamalla uusia vastuullisuustavoitteita ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Yhtiö tavoittelee miljoonan tonnin kumulatiivista hiilidioksidipäästövähenemää lisäämällä biokaasun saatavuutta. Yhtiö aikoo tuoda vuoteen 2025 mennessä markkinoille 4 TWh biokaasua yhtiön omasta ja sertifioitujen eurooppalaisten kumppanien tuotannosta, vähentää omassa toiminnassaan nesteytetyn maakaasun (LNG) ja biokaasun tuotantoketjujen päästöjä ja toteuttaa energiatehokkuustoimia omissa toiminnoissaan.
Gasum vahvisti Pohjoismaista raskaan liikenteen kaasutankkausasemaverkostoaan Liedon uuden aseman myötä. Avantin yritys- ja teollisuusalueelle 10-tien varrelle avautunut asema palvelee raskasta runkoliikennettä ja auttaa kuljetusalan yrityksiä vähentämään päästöjään kustannustehokkaasti. Vähäpäästöisten polttoainevaihtoehtojen käyttö lisääntyy EU:ssa, kun yritykset pyrkivät vastaamaan niin päästövähennystavoitteisiin kuin kuluttajien toiveisiin.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja energiateknologiayhtiö Q Powerin kokeilu hyödyntämiskelvottoman kaatopaikkakaasun muuntamisesta puhtaaksi biometaaniksi Salon Korvenmäen jätekeskuksessa on onnistunut odotuksia paremmin. Kokeilu osoitti, että Q Powerin teknologialla kaatopaikkakaasu on mahdollista muuntaa liikennepolttoaineeksi.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi